MirjamiParant1

Pippurimyllyn tarina

  • Mausteet murskaksi! Viisikymmentä vuotta muistoja kaltoin kohtelusta.
    Mausteet murskaksi! Viisikymmentä vuotta muistoja kaltoin kohtelusta.

Kuvassa oleva maustemylly on kymmenvuotiaana saavuttamani toinen palkinto leivontakisassa, jonka traumat ulottuvat vielä tähän päivään. Oikeasti voitin, mutta toisin kävi.

Maaseudulla syntyneenä ja kasvaneena oli luontevaa kuulua Maalaisliiton Vesaisiin. Kerhoon, jonka ohjaajana toimi kerhoneuvoja Tyyne Impivaara. 

Vesaiset opiskelivat puutarhanhoitoa mutta myös kilpailivat muissa taidoissaan.

Osallistuin Vesaisten leipomiskisaan. Meidän piti leipoa herttaiset rinkilät, joista sitten kylänväki arvioi voittajan.

Kymmenvuotiaana olin ahkera leipoja.  Leivoin herttaiset rinkilät.

Leivonnaiset asetettiin kylän koululla pöydälle, jossa jokaiselle leipojalle oli annettu oma numeronsa.

Osallistujia oli muutamia, ehkä viisi. En tarkkaan muista.

Tiesin, että yleisöäänestys voitti leivonnaiseni.

Mutta, kuinkas sitten kävikään. Kerhonohjaaja Tyyne Impivaara, oli joko sekoittanut voittajan tietoisesti tai teki sitten vanhuuttaan virheen. Tulin toiseksi.

En pystynyt siinä tilnteessa puolustautumaan. Menetin ensimmäisen sijani kerhonohjaajan mokaan tai tietoiseen valintaan.

Maustemylly nosti tänään muistoja. Aloitin lihapullataikian teon abille, jolle vien huomenna ruokaa. Jauhettu maustepippuri oli loppunut.

Mitä tehdä? Musta- tai valkopippuri ei käy. Löytyi kokonaisten maustepippurien pussi. Katselin ympärilleni, siinähän on, pieni pippurimylly. Valmiina ratkaisemaan ongelmani.

Elämääni uskollisesti seurannut, toisen palkinnon ansainnut pippurimylly, on tänään tuonut minulle iloa, lohtua ja muistoja. Muistoja ajasta, joka opetti, että, ohittaminen on väärin.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (30 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Kerhoneuvoja Tyyne Impivaara?" Tuon täytyy olla tekaistu persoona.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Tuomo, ei ole! Hän oli oikeasti Vesaisten kerhonohjaaja.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Alla olevan linkin takaa löytyy maininta kyseisestä henkilöstä:

http://pohjois-savo.elakeliitto.fi/yhdistykset/lep...

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Kiitos Juha, sieltähän Tyyne Impivaara löytyi!

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Juho Vesainen oli aikoinaan terroristipäällikkö joka teki hävitysretkiä karjalaisten maille hävittäen kirkkoja ja luostareita. Tämän terroristin nimi on sitten Maalaisliiton nuorisojärjestön nimenä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Leo Mirala, tuolla tekstilläsi ei ole mitään tekemistä kokemukseeni.

Vesaiset, nimenä, ei millään tavalla liity tarinani tunnekokemukseen.

Poliittiset kannanotot ovat tarpeettomia, suorastaan, Leo Mirala, taholtasi, ilkeämielistä häirintää.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Anteeksi. Nimestä tuli tällainen asia mieleen, ei ollut tarkoitus loukata.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #7

Leo, saat anteeksi. Vanhempani olivat Maalaisliittolaisia ja luonnollisesti lapsensa sen mukaisesti.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Mirjami, koin vain Leo Miralan tekstin lisätietona en muuna. Onko siinä järjestössäkin joitain tunnetekijöitä, joita koet tarpeelliseksi puolustaa?

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #9

Irja, eihän tuossa ole mitään puolusteltavaa itselleni. Henkisesti en ole koskaan kiinnittynyt ko. järjestöön, enkä muutoinkaan Maalaisliiton ideologiaan. Se nyt oli vain luonnollista, että lapset ohjautuvat vanhempiensa malliin niin kauan kuin itse pystyy muodostamaan oman maailmankuvansa.

Ehkä tuo Leon kommentti ei kuulunut tarinan yhteyteen. Mutta asia on sovittu, ei siinä sen enempää.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Leo, kun tässä hieman rauhoittuneena palaan vielä tuohon mainitsemasi terroristin osuuteen, niin oikea osoite olisi kenties tiedustella nykyiseltä Keskustapuolueelta, onko tullut esille, miten nuorisojärjestönsä nimeksi tulivat valinneeksi Vesaiset.

Kun Irjakin täällä tunnisti, että annoit vain informaatiota, niin tuolla hetkellä olin kenties ajatuksissani lapsen roolissa, jossa hän tuli petetyksi. Toki viestisi oli informatiivinen, mutta mieleni siinä kohtaa vähemmän vastaanottavainen.

Luulen, että ennemminkin ajatus voisi nousta siitä, kun yleisessä diskurssissa puhutaan vesasta, joka mielletään jälkikasvuksi. Vesaiset on tietenkin jo muunnos vesasta, mutta varmaankin kielitieteilijät osaisivat asiaa paremmin valaista.

Ikäviä yhtymäkohtia löytynee monistakin nimistä, joita annettaessa ei ole riittävän hyvin perehdytty taustalla oleviin konnotaatioihin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Minulla pippurit voi pieniä laavakivellä tai morttelilla, joka on isoäitini perua; painava, musta rautaesine.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #13

Musta, rautainen mortteli on paras. Se jo henkii ulkonäöllään voimaa, murskausvoimaa:))

Naapurimme, suurtalollisen keittiön hyllyssä, semmoinen oli. Joskus olen haaveillut myös sellaisen hankkivani, mutta nyt on vain tuo pienen pieni maustemylly.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #13

Tulipa vielä tuosta morttelista sanana mieleen, että mahtaisiko sanan alkuperä tulla Ranskasta. Mort - on kuolema! Jos nyt kuvaannollisuutta hakee, niin morttelilla surmataan (jauhetaan) pippurit ym. mausteet.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Pippurimyllyn tarina on hyvä, vastaavanlaisia ja paljon pahempiakin on moni joutunut kokemaan elämänsä aikana.

Juho Vesaisen tarina oli tarkoitus kevennykseksi.
Tapasin kerran kirkkokahvilla Vesaisten suvun jälkeläisen. Samanlaista juttua siinäkin esitin huumorimielessä, esi-isien pahat teot tuli tämän henkilön kohdalla sillä hoidetuksi että hän oli kääntynyt ortodoksiksi!

Huulenheitto on minulla sukuvika. Hengenlähtö oli lähellä silloin kun aloin vitsailemaan nukutuslääkärille. Kumma kun jättivät henkiin:)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Kiitos, kiitos, Leo!

Näin me täällä somessa saatamme kokea asiat päinvastoin. Mutta sehän on meidän ihmisten 'helmasynti', jos sellaisesta voi puhua, että reagoimme herkästi asioihin, jotka sillä hetkellä kaihertavat.

Tuli muuten mieleen, että oletko kenties Karjalasta lähtöisin (en ole katsonut profiiliasi)?

Huulenheitto on hienoa, joskin taitolaji. Kaikkien kanssa ei aina osu 'huulet yksiin'!

Yksi veljistäni, joita on yhteensä viisi, on savolaisittain sanoen 'viäräleuka'. Vähän kaikesta löytyy huumoria.

Itsekin saatan porukassa joskus ilmaista itseäni siihen malliin, että ketään ei naurata - tarkoittaa, että ei aivan osunut ja uponnut. Siinä sitten hieman vaivaantuneena yrittää kääntää juttua toiseksi. Onneksi useimmiten kevennykset onnistuvat.

Perheneuvonnassa huulenheitto oli normaalia - sisäpiirihuumoria. Oli pakko keventää, sillä työ itsessään ei ollut kovinkaan kevyttä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Kävin nyt kurkistamassa Leon profiilin ja sain vastauksen kysymykseeni! Jotta Karjalan poikiiha sitä ollaan!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Salmilaiset eivät kuitenkaan ole "Karjalan poikii", vaan "poigie" tai "brihaloi".

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Juha, kiitos opastuksesta. Kylässämme asui pari Karjalasta asutettua evakkoperhettä. Yhden perheen äiti, Natalia, puhui murretta, jota savolaisen oli hieman vaikea ymmärtää. En tiedä, miltä alueelta hän tuli, mutta pehmeältä ja hienolta se kieli lapsen korvaan kuulosti.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #18

Entisessä Suomessa oli karjalankielisiä alueita Suojärvi sekä Salmi ja osa Suistamoa. Varmaan hän on jostain sieltä tullut, itärajan läheltä Laatokan pohjoispuolelta.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #20

Juha, oletko itsekin karjalaista sukua? Tunnet hyvin alueet ja kielen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #21

Koko äitini suku on ollut karjalankielisiä ortodokseja Suojärveltä. Isoisäni isän puolelta oli puolestaan Laatokan karjalaisia Läskelästä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #22

Kiitos, Juha! Saatat itse olla kuitenkin jo tänne muunmaalaisiisi sopeutunutta, karjalaisen sukusi perinnön jatkajaa.

Kun puhumme ylisukupolvisesta traumasta, oletko itse kokenut surua siitä, että vanhempasi elivät uudessa tilanteessaan aikaa, jota ei enää ollut. Tai, onko Sinulle kerrottu tunnetasolla menetetystä.

Evakkoperhe, jonka tunsin, oli minulle tärkeä ja lämmin. Usein kävin heidän kotonaan syömässä sultsinoita, pyörösiä ja aitoja karjalanpiirakoita ja ihailin ikkunoillaan kasvavia, tuoksuvia teeruusuja.

Tyttäristänsä yksi oli minua vuoden vanhempi ja toinen pari vuotta nuorempi. Olimme hyviä ystäviä pitkään.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #23

Isän puolelta ei niitä varsinaisia menetyksiä ollut, koska isoisäni oli muuttanut Helsinkiin jo nuorena ja isänikin oli siinä mielessä paljasjalkainen stadilainen.

Äitini puolelta sen sijaan ei mitään muuta ollutkaan kuin menetystä ja vastoinkäymistä, mutta rajakarjalaiset eivät ole marisijatyyppiä, vaan lähinnä sellaisia airasamulineja, jotka nauravat ja itkevät yhtä aikaa. Mikä on mennyttä se on mennyttä ja aina eletään tätä päivää.

Tosiasiassa äidilläni ja hänen koko lapsuuden perheellään oli hyvin raskas vankileirireissu talvisodan aikana Venäjälle, koska hänen asuinalueensa siviilejä ei sisäministeri Kekkonen jostain syystä evakuoinut. Osa ei edes selvinnyt hengissä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #24

Juha, onhan siinä, äitisi puolen tarinassa melkoinen taakka sinulla perimää kannettavana.

Kun toteat, että rajakarjalaiset eivät ole marisijatyyppiä, niin eipä sitä naurulla kuitata kuitenkaan.

Dissosioituneet tunteet rankoista kokemuksista tuskin naurulla pyyhkiytyvät. Yleisimmin tunnistettuna sitä voidaan pitää torjuntana, joka mahdollistaa selviytymisen.

Mutta, enpä nyt lähde tässä enempään - jokainen olkoon oman onnensa mestari.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Minä olen syntynyt Salmissa. Meikäläiset asutettiin sodan jlkeen Savoon, Pielavesi, Maaninka, Nilsiä alueille.

Mirjam, olet kiinnostunut traumoista ja taakoista. Luulen että aikaisemmin vaikeat asiat osattiin käsitellä paremmin. Puolet lapsista kuoli, tuskin niistä jäi traumoja. Sota-aikana lapsia käskettiin vilkuttamaan viholliskoneille.

Rankat kokemukset eivät tietysti heti pyyhkiytyneet, mutta luulen että huumori pian voitti. Lähes tuhat vuotta ruotsit, siis vääräuskoiset suomalaiset ja ruotsalaiset kävivät sotaa ja terroria meitä vastaan. Tuhosivat ihmisiä ja koteja ja kirkkoja ja luostareita.

Ei tällaisesta vainosta jäänyt ylisukupolvisia traumoja. Jäi vain sarkastinen sanonta: "Ei ruotsi ruual tapa." Sanonta tulee siitä kun ruotsien sotajoukko tuli tuhoamaan luostaria, munkit olivat syömässä. Vihollinen antoi munkkien syödä ja vasta siten tappoivat heidät ja polttivat luostarin.

Viime vuosina on ollut monia tutkimuksia meidän evakoiden vaikeuksista. Onhan niitä tietysti ollut, olisihan niitä ollut toki muutenkin. Vakavia trauman tyyppisiä ongelmia en ole havainnut yhtään. On tullut jopa mieleen että ongelmat saattavat olla kyselijöissä itsessään?

Luulen että vuosikymmenien kuluessa pahimmatkin ongelmat voidaan huumorilla kuitata. Ilo pintaa vaik syvän märkänis, sanoivat kannakselaiset.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Rajakarjalaisethan puhuivat luterilaisista suomalaisista vielä ennen viime sotiakin käsitteellä "ruotshit". Se osoittaa kuinka voimakas identiteetti rajakarjalaisilla oli itäkarjalaisena vähemmistönä Suomessa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Leo, lienen arkiseen pohdintaan hieman liian koulutettu (kognitiivisen psykoterapeutin koulutus), joka saa pohtimaan syntyjä syviä. Kenties tuosta syystä olen kiinnostunut monen tyyppisistä elämänvaihekuvioista.

Tuota sanontaa "ilo pintaan vaikka syvän märkänis" olen kuullut paljonkin. Äitinikin oli aina hymyilevä, vaikka jäi isästään orvoksi vuoden ikäisenä kansalaissodan tiimellyksessä. Tosin hän ei liiemmin ehtinyt elämäänsä pohtia, kun maatalon emäntänä ja suuren lapsilauman kaitsijana oli jatkuvasti työnsyrjässä kiinni.

Itse taas lähden siitä, että puhumalla asioihin saadaan etäisyyttä, olkoon ne miten rankkoja tahansa. Useinhan ihmiset oireilevat fyysisesti psyykkisiä pulmiaan.

Mutta, se siitä!

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Niin monta kommenttia jo, että melkein jätin sanomatta, mutta sanon kuitenkin: toinen palkinto usein on parempi kuin ensimmäinen palkinto kilpailussa. Tätä todistaa myös Ylen ykkösellä käytävä lauantaivisa Uutisvuoto. Usein toiseksi tulleelle joukkueelle annetaan parempi palkinto.

Joskus sijoitus kilpailussa saattaa olla sähläyksen tulosta, kuten mainitussa tapauksessa, mutta kuitenkin onnea pippurimyllylle!

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Tarja, kiitos!

Minulle tuo toinen palkinto oli kuitenkin epäoikeudenmukainen. Ehkä siksi olen elämäni tien valinnut siten, että ylitsekävelijät joutuvat tarkkailuuni.

Tämän blogin suosituimmat