*

MirjamiParant1

Juhannuksen vaihtoehdot - hukkuminen kirjoihin tai järviin!

  • Parasta juhannusseuraani - kirjat!
    Parasta juhannusseuraani - kirjat!
  • Keskikesän kuutamoyö Hämeenkoskella 10.6.2017
    Keskikesän kuutamoyö Hämeenkoskella 10.6.2017

Lapsuuteni juhannukseen kuuluivat tuoreet koivut porraspielissä, sauna ja vastat.

Rieska, joka paistui isoisäni valmistamissa tuohisissa. Lämpimään rieskaan sulava voi ja valkoiset juhannusruusut, joista naapurin Eila piti huolen, että meidänkin kotimme tuoksui ruusuilta.

Vuosia sen jälkeen, jouduin muuttamaan kodistani. Lupauduin vanhimman veljeni lasten hoitajaksi Keravalle, koska töitä kotipaikkakunnaltani ei löytynyt.

Lapsenlikkana olemiseen kyllästyneenä, olin hakenut järkeviä töitä ja siinä onnistunut. Tosin yhteys veljeni perheeseen oli kohdillaan senkin jälkeen.

Juhannusaatoksi jäin yksin kaupunkiin, veljeni perhe oli lähtenyt maalle.  Nuorempi veljeni, joka sillä kertaa oli tullut Keravalle töihin, asui veljensä kodissa.

Oli juhannuspäivä ja mietin, että miten sen pääkaupunkiseudulla viettäisin.

Hyppäsin junaan ja matkustin Helsinkiin, Kaivopihalle.

Istuin opiskelijakuppilassa (nykyinen Zetor), kun pöytääni asteli nuori mies, joka halusi tietää työvoimatoimiston osoitteen.  Osoite löytyi naapuripöytien nuorten avustuksella. 

Mutta nuori mies kiinnostuikin seurastani. Suutelimme pöydässämme innokkaina ja kahvilan tädit ajoivat meidät pois. Olimme kaksikymppisiä.

Matkustimme junalla Keravalle. Miehellä ei ollut kenkiä, kantapäät olivat kuin Saharan erämaa. Kuivat ja helkeilleet. Reppuselkäinen hippi!

Mies ei ollut suomalainen. Yhteinen kielemme oli englanti, vaikka hän olisi mieluummin puhunut ranskaa.

Sittemmin, tuosta miehestä tuli aviopuolisoni ja lasteni isä.

Huomenna paistan äitini ohjeen mukaista juhannusrieskaa. Olen yksin ja nautin kirjoista.

Menen viljelypalstalleni, jossa salaatti on jo vahvistunut syötäväksi.

Marko Annalan kirjaa aloitin. Muut saavat vielä odottaa.

Ps. teen kirja-arvion

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Teen kirja-arvion Marko Annalan Värityskirjasta! Ensi viikolla tulee palautetta.

Koulukiusaamista on aina ollut, mutta julmuuksien rangaistustarvetta on vähätelty.

Kyseessä on ollut ja on oppilaiden oma häpeä, opettajien kyvyttömyys tunnistaa rikollinen toiminta ja myös, koulujen tarve piilottaa häiriökäyttäytyminen ulkopuolisilta.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Hukkumisen metafora on kova, mutta tarpeellinen! Juhannuksena hukkumiskuolemia tapahtuu ja useimpia niistä ei pystytä ehkäisemään, valistuksellakaan.

Itselläni on muistijälki ajasta, kun olin 10 -vuotias. Pelastin 3 -vuotiaan veljeni hukkumasta. Tosin silloin ei ollut Juhannus vaan kevättalvi, jolloin jäät alkoivat hapertua. Se onkin sitten jo oma tarinansa.

Kirjoihin uppoan, mutta onneksi en huku, sillä niiden toimialaan kuuluu myös pelastusoperaatiot.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Ihanan romanttinen juhannustarina tuo nuoruuden rakkautesi löytäminen.

Kirjojen parissa minäkin tämän juhannuksen vietän. Kun ulkona on kylmä, on sitä mukavampi sohvan nurkassa viltin alla kyyröttää. Olkoon vaikka kuinka kesä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Eeva, kiitos!

Kirjat matkaavat elämän mukana. Siksi, on hyvä edelleen kirjoittaa!

Tarinani on hieno ja rakkaudesta on ollut kyse. Loppu ei sitten kuitenkaan niin hieno. Mutta, elämä on.

Maijaliisa Hiekkanen

Mirjami Parant!

Olipa nostalginen aloitus... nousi lapsuus ja juhannuskoivut silmien eteen!

Satoi tai paistoi (ja varsinkin jos sataa!) kirjojen suurkuluttajat, kirjatoukat (jollainen itsekin olen... eläkkeellä on aikaa) - eivät ole vailla seuraa ja ystäviä, kun pöydillä on vino pino kirjoja!

Joka kantilta on hyvä maailmaa tarkastella? Eri kulttuureja, yhteiskuntaoloja, hyvyyttä ja pahuudenkin näkymiä?

Eli, vaikka noita kurjia asioitakin on (kouluväkivalta mukaan lukien)
jokin tasapaino, balanssi on olemassa?

Pahuuden vaakakuppi kyllä notkuu painossaan? Joku silti sanoi:

"Totuuden ja oikeuden vaiennettu pianissimo kuuluu ylitse
- valheen ja vääryyden kakofonisen, infernaalisen fortissimon.."

Pieni rikkaruoho voi murtaa kovan kivenkin; elämän voimalla.
Luja asfaltti voi haljeta kun voikukka pyrkii esille!

Elämä voi voittaa sitä uhkaavat patologiset painajaiset!

Eli, parasta juhannusmieltä!

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Maijaliisa H., kiitos!

Hienoa palautettasi oli mahtavaa lukea. Erityisesti tuo, pienen rikkaruohon murtamisen voima, on äärettömän merkittävä.

Tänään olemme jo juhannuksen ylittäneet, mutta aika jatkaa kulkuaan.

Niin kauan kuin on elämää, on toivoa!

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Marko Annalan Värityskirja -kirjassa olen tunnistanut alistamisen, turvattomuuden, pelon, hädän ja avuttomuuden. Kaikille näille verbeille ja adjektiiveille yhteistä on vallantarve.

Koulumaailmassa valtahierarkiat näkyvät vahvoina. On kummallista, että edelleen, tunnistaminen kielletään.

Kouluyhteisöissä, vallantarve kumuloituu aina yhden hyljeksittävän kohtaloksi. Uutena koulutulokkaana, Marko joutui tuohon, yhteiskunnallisen määräysvallan alistuskohteeksi.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Vallantarpeesta ja -himosta onkin puhuttu aivan liian vähän. Pitäisi avata koko asia, sillä sieltä kumpuaa melkoisesti kaikenlaista.

Tämä blogisi oli uskomattoman hienosti kerrottua kokemusmaailman kuvausta. Valloittava, Sinussa on kirjoittajan ainesta. Kylläpä suhteesi alkoi uskomattomalla vauhdilla. Kaikki vain ei ole kestävää. Tulivatko kulttuurierot matkalla eteen?

Aikanaan ystäväni ja opiskelukaverini seurustelu englantilaisen hippipojan kanssa. John Lennon näköisen tyypin, johon myös tutustuimme, kun oli Suomessa. Hän ei halunnut päätyä mihinkään reksitereihin missään päin. Sillon seitsemänkymmentäluvun alussa sellainen oli mahdollista, ei enää. Jenkeissä sellainen ei liene ollut mahdollista 1800-1900-luvullakaan. Sen huomasin, kun etsin tietoja jenkkeihin kadonneista sukulaisista, oli melkoiset määrät eri lähteissä tietoja.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Irja, kiitos, lämmittää mieltäni kovasti palautteesi. Lopultakin pystyn ottamaan vastaan positiivista, vaikka vaikeaa se on ollut.

Oikeastaan, lyhyesti on hankala kertoa rakkaussuhteemme kestävyydestä tai kestämättömyydestä.

Joudun itse käymään vielä läpi vaiheita, jotka edelleen ovat vaiheessa.

Mitä taas tulee vallantarpeeseen tai -himoon, liittyvät ne luonnollisesti ihmisen kasvuun ja perimään.

Jos Jussi Halla-aho tunnistaa Timo Soinissa narsismin muotoja, on selvää, että vallassa pysymisen eetos on syvällä psyykessä. Myös nykyisten johtajien.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #9

Tietysti on parempi, jos on jonkinlaista eteenpäin vievää voimaa kuin että sellainen puuttuu. En jaksa kauaa katsella, jos ihminen jämähtää ja lakkaa yrittämästä. Ehkä siihenkin sisältyy sisäistä tarvetta olla jotain, siis vallanhimoako sekin on? Tietysti isot asemat vaativat aivan eri suuruista vallanhimoa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #10

Elämä on matka, joka useimmilla kestää alle sata vuotta. Mieli toimii siten kuin aika jatkuisi pitkään, jopa pidempään kuin on uskallusta tunnistaa.

Valta on siinä mielessä mielenkiintoinen, että sen tunnistaminen itsessään on lähes mahdotonta.

Elämässä, oman paikkansa saavuttaminen on jo sinänsä työn takana saati sitten ryhtyminen määrittelemään toisten elämää, oman vallankäyttönsä kautta.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Marko Annalan Värityskirja -kirjasta, nostan kaksi merkittävää lausetta.

Ensimmäinen on s.69; 'Ravistelun sijaan, soisin isäni joskus halaavan minua'.

Ja toinen on s. 133; 'Kun kerroin isälle, että et huomannut, miten minua koulussa kiusattiin, hän totesi; jotain vikaahan sinussakin oli, että sellainen sai jatkua'.

Mielestäni, noissa, kirjailijan tilannekuvissa kohtaavat, kahden ikäpolven tunteiden mallit olemassaolon ja tunnistamisen kyvyttömyys, miten lapsen paikka olla olemassa isänsä tunnetasolla, on mahdoton.

Markon isän isä lienee ollut sodankäynyt ja poikansa, Markon isä, ahdistunut, mutta pärjäävä mies, jonka on ollut vaikea hyväksyä heikkoutta.

Ikäpolvitarinat ovat kiehtovia ja rankkoja tunnekuvauksia ajasta, jonka omat jälkeläisemme joutuvat aina tunnistamaan.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset