*

MirjamiParant1

Seppo Heikinheimo - Mätämunan muistelmat!

  • Tärkeä kirja ajan kulttuurihenkilöiden vaikutteista
    Tärkeä kirja ajan kulttuurihenkilöiden vaikutteista

 

Joskus tarkastelen kirjahyllyäni sillä silmällä, minkä kirjan sisällön olen tieten tahtoen siirtänyt tulevaan.

Tänään, silmiini pisti erityisesti Seppo Heikinheimon kirja, Mätämunan muistelmat, jonka olin hankkinut heti sen ilmestyttyä, mutta lähes 550 -sivuista järkeälettä lueskellut osittain sieltä sun täältä.

Vuonna 1997, kun kirja ilmestyi, Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksessa toimineen Heikinheimon maailma oli kaikkea muuta kuin glamouria.

Hänen musiikkiarvostelunsa olivat olleet musertavia ja aiheuttaneet taiteilijoille suurta ahdistusta. Jotkut jopa vaihtoivat maata.

Seppo Heikinheimo syntyi v. 1938.

Sodan jaloista äitinsä kanssa Seppo muutti Vaasan lähellä olevaan Gerbyhyn, jossa joutui oppimaan tahtomattaan ruotsin kielen. Ruotsin kielestä tulikin hänelle 'vamma'.  Isänsä Seppo muistaa tehneen karttoja venäläisten puolella rintamaa otetuista valokuvista.

Seppo oleskeli myös paljon Perniössä, jossa hänen isoisänsä toimi kirkkoherrana. Poikaa, sanojensa mukaan, retuutettiin uskonnollisista tilaisuuksista toisiin.

Eräs tärkeä muisto Sepolle jäi kappalainen Olavi Airaksisesta, joka saarnansa alussa kalpeana totesi, että 'tänä iltana Jumala ei ole antanut minulle mitään sanottavaa'.

Seposta se oli miehen teko.

Kirjansa alussa Heikinheimo tunnistaa Dimitri Sostakovitsin ajatuksen lapsuudesta, joka hänen mielestään on enimmäkseen ikävää aikaa, koska pienen ihmisen oikeudet ovat rajoitetut. "Nenää niistetään väkivaltaisesti, vaatteita riisutaan ja puetaan kovakouraisesti"

Kirja on laaja kuvaus sen ajan kulttuurihenkilöistä, joista monet olen itsekin tuntenut.

Kirjan sivulla 509, Seppo toteaa, että kokemuksensa uskovaisten ja kommunistien kohdalla on sama, järkähtämätön usko asiansa oiketukseen.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (76 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Kirjan alun ja lopun väliin jää paljon.

Miksi Seppo Heikinheimo kirjoitti nopeassa aikataulussa kirjan ja sen jälkeen luopui elämästään.

On välttämätöntä nähdä ihmisen hätä elinaikanaan.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Uskonnolliset viitekehykset saattavat olla väylä itsetuhoisuuteen. Jos ei välttämättä itsemurhaan, niin pohdintaan, jolta lapsia on suojeltava.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Minusta on upeata, että jokainen meistä löytää Seppo Heikinheimon tekstin aina uudestaan. Hieno suomalainen mies ja aivan ehdoton älykkö!

http://ilmari.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/89...

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Ilmari, luin nyt tuon linkkisi, joka on vuodelta 2011. Silti kommentteja näyttää tulleen myös tänä vuonna!

Oikeastaan näkökulma, josta nyt kirjoitan, on eri. En nosta esille neroutta vaan uskonnollisen taustan.

Ristiriita Sepon elämässä on ollut Jumala, jonka vaikutus ihmiselämään hänelle opetettiin jo pienestä pitäen.

Mielen hallinta omien voimavarojen ja opetettujen uskomusten ristiriidassa, on omalla tavallaan hajottavaa.

Älyllisen, mutta tunne-elämältään rikkinäisen ihmisen, on vaikea löytää ratkaisua olemassaolonsa oikeutukseen.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Ei se ole Jumala, jota vastaan meidän pitää taistella vaan se ongelma, haluammeko tulla hänen kuvakseen. Me olemme jo, epätäydellisinä varmaan kaikki, mutta silti. Jatkakaamme harjoituksia.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #29

Raimo, mehän kaikki, olemme kuolemaan tuomitut. Jokainen vuorollaan. Uskonnolliset yhteisöt pitävät huolen, että kärsimme elämämme aikana.

Vallankäyttäjinä toimivat uskonnolliset yhteisöt ja kirkot, huolehtivat siitä, että edes jonkinlainen, villien ja vapaiden kansalaisten, käyttäytyminen mahdollistuu.

Heillä on roolinsa, joka tarvitsee kannattajansa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #29

Olemme täydellisiä. On tarpeetonta peilata, sillä ihmisen osa lienee epätäydellisyys. Onneksi.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #65

Ja ne "täydelliset" eivät enää osaa oppia uutta.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Meitä on monta, joita on kirkon voimin kasvatettu, eikä aina lapsen toivomalla tavalla. Pentti Saarikoskikin varmasti kuuluu tähän joukkoon. Tällainen ajatus tuli hänen muistelmakirjansa luettuani. Mätämuna odottaa yhä kotimme hyllyssä. Kyllä siihen vielä tartun. Mieheni luki kirjan ja on usein siteerannut sitä minulle. Mieleenjäävä teos.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #37

En tiedä milloin meille tuli uskonnonvapaus, mutta ei ainakaan ruotsinvallan aikana. Mobergin historiallisessa romaanissa Maastamuuttajat, joka sijoittuu noin vuoteen 1850, eräs päähenkilö, Danjel, saa roimat sakot, kun tarjoaa ehtoollisen. (Anteeksi, ei ollut suomenkieliseen kirjaan sopivaa linkkiä.)

Elokuvaversiossa on sitten myös täti Z.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #39

Varsinaisesti vasta vuoden 1923 alusta suomalaiset saivat oikeuden olla kuulumatta mihinkään uskontokuntaan. Opettajan oikeuksista olla osallistumatta uskonnon tuputtamiseen koulussa on väännetty kättä vielä tällä vuosisadalla. Nykyäänhän teeskennellään, että "oman uskonnon" opetus on tunnustuksetonta.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #43

Comeniuksen vala on vasta tammikuulta. Tämän vuoden.

Tiedän että myös sinä diggaat täti Monikaa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #37

Irja, kiitos!

Kirkon oma intressi kasvattajana, on ollut ja on edelleen hallitseva.

Toisaalta, kirkon rooli ihmisten elämässä kilpistyy käännekohtiin, kuten avioliitto, kaste, rippikoulu, kuolema.

Pentti Saarikoski etsi rauhaa, jonka saavuttaminen ei liene ollut maallisissa konteksteissa enää mahdollista. Lopulta, Valamon luostarissa, hän uskaltautui.

Hienoa, että miehesi siteeraa Sinulle Heikinheimon kirjaa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Meitä on monta, joita on kirkon voimin kasvatettu, eikä aina lapsen toivomalla tavalla. Pentti Saarikoskikin varmasti kuuluu tähän joukkoon. Tällainen ajatus tuli hänen muistelmakirjansa luettuani. Mätämuna odottaa yhä kotimme hyllyssä. Kyllä siihen vielä tartun. Mieheni luki kirjan ja on usein siteerannut sitä minulle. Mieleenjäävä teos.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikoista Seppo Heikinheimo nostaa mm. Harry Forsblomin, jonka hän toteaa kirjoittaneen erittäin raskaaseen saksalaiseen tyyliin. Forsblom lienee ollutkin ainoa HS:n päällikkö Pekka Tarkan toimista hermostunut ja lopulta tehtävänsä jättänyt.

Käydessäni Kriittisen Korkeakoulun kirjoittajakoulutusta, Harry Forsblom toimi tuolloin johtajana. Hän myös luennoi meille oppilaille. Nyt, vuosien jälkeen on todettava, että luennot olivat pitkäveteisiä ja oppimisen kannalta vähäeleisiä.

Harry Forsblom, R.I.P.

Minulle hän, yksityistapaamisessamme, antoi kirjoittamiselleni rohkaisua, josta olen kiitollinen.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Forsblomin tyyli oli kotoisin kokonaan Saul Bellow'lta. Eivät kaikki raskassarjalaiset ole saksalaisia :)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Tuo saksalaisuus oli Heikinheimon omaa tulkintaa.

Kirjan sivulla 414 Heikinheimo kirjoittaa 'Kirjallisuusarvostelijanamme oli pitkään Harry Forsblom, joka osasi kirjoittaa vain erittäin raskaaseen, saksalaiseen tyyliin'.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kuten nyttemmin maanosan kulttuurihistoriasta tiedetään, nöyrimpiä ovat uskovaiset ja heistä nöyrimpiä luterilaiset naiset.

Reetta Meriläinen kertoo kirjassaan "Tytön tie" saksankieleen ihastuneen polvijärveläisen seurakuntanuoren noususta urheilutoimittajan uraa pitkin HS:n päätoimittajaksi.

Ihan piti pysähtyä lukemaan kahteen kertaan hänen kuvauksensa tunnetun kulttuuritoimittaja Seppo Heikinheimon päätoimittajan puhelimeen soittamasta kuolinkorinasta.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Heikki, en ole lukenut Reetta Meriläisen kirjaa 'Tytön tie', mutta kiinnostukseni heräsi.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Minä puolestani en ole lukenut Heikinheimon kirjaa, mutta luin Meriläisen muistelmat kaiketi siksi että hän kerran vastasi minun olevan "lukulistalla" lähetettyäni hänelle sähköpostina kommentin hänen HS-kolumniinsa.

Luullakseni hän piti minua pikkuisena itäsuomalaisena sukulaissieluna, mitä hänen kirjansa tavallaan vahvisti, kertoohan se melko tavallisen tarinan pääkaupunkiin tiensä raivanneesta urheiluhullusta koululaisesta.

HS, joka on päättänyt aloittaa sodan Venäjän kanssa kuten joku täällä US-kommenteissa osuvasti totesi, ei kuulu aktiviteetteihini, enkä aio soittaa heille kuolinkorinaani Pasilan hotellista otettuani yliannoksen unilääkettä jouduttuni päätoimittajan henkilökohtaisesti ahdistamaksi. Enkä onnekseni kuulu minkäänlaiseen pappissukuun, joten eiköhän kestetä, kunhan jaksetaan käydä vähän väliä ulkomailla tuulettumassa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #12

Jaahas!

Nyt en ota enempää positiota suuntaan tai toiseen, mutta henkilöhistoriat avaavat monia tutkintahaaroja, joita tulevat sukupolvemme tarvitsevat.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö Vastaus kommenttiin #13

Ettei jäisi turhaan tulevien sukupolvien taakaksi, kävin vilkaisemassa Meriläisen kirjaa uudemman kerran Espoon Entressen lähikirjastossa jossa se sattuu olemaan paikalla.

Todellakin heillä oli kahden välistä kädenvääntöä Heikinheimon juttujen editoinnista.

En tiedä jos äänikirjassa on kuolinkorina nauhoitettuna, mutta kyllä se tekstiversiossakin puistattaa.

Toisella kerralla HS:n päätoimittaja Mikael Pentikäisen sai potkut "luottamuksen" mentyä. Tulkintani mukaan Etelärannassa salaisia kokouksia pitävä herrojen Keskiviikkoseura ei sitten tykännytkään HS:n julkaistua koepallona heille vuodatettua yksityiskohtaisempaa tietoa seuran toiminnasta. Nyttemmin Pentikäinen ajelee entistäkin isommalla Mersulla.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Heikinheimon tyylilaji on nyt ajankohtaista: kanssaihmisiä räimitään estottomasti päin näköä, ja sellainen on jollain tavalla edustavinaan "vapautta".

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Mark, aikamme mahdollistaa 'räiminnän'. Ajatteletko, että Seppo Heikinheimo räimi kulttuuritoimittajan roolissaan vai räimittiinkö häntä itseään.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Hän kaiketi varttui räimittynä eikä muusta tiennyt myöhemminkään.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #14

Kohtaloonsa tyytymätön on usein rakoilla.

Olettaisin, Seppo Heikinheimon kirjan tunnustuksellisuutta selvitellessäni, että hän joutui tai ajautui maailmaan, joka runnoi hänet henkiseen arvottomuuteen.

Kyse Jumalasta, oli myös hänen tunneskaalassaan kipua tuottava.

Lapsuusperheen taustat ovat edelleen mystisiä pakkopaitoja.

Uskoa vai eikö!

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Heikinheimon viimeisessä luvussa kysytään, onko Jumala olemassa.

Syntyminen kahden pappissuvun jälkeläiseksi, on vaikuttanut vahvasti Sepon ajatteluun Jumalasta.

Vuonna 1994, kirjoittaessaan Oskar Merikannon elämäkertaa Hirvensalmella, hän heräsi 28.9. klo 8.00 uutiseen, jossa kerrottiin autolautta Estonian uppoamisesta ja 900 ihmisen hukkumisesta hyiseen mereen.
Edellisiltana hän oli ollut kuuntelemassa Joensuun Tuomiokirkossa Vladimir Ashkenazyn pianokonserttoa ja lukenut kirkonseinältä Johanneksen evankeliumin raamatunlausetta: "ja niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi"

Ahdistuneena hän mietti, miten on mahdollista, että rakastava Jumala voi antaa tämän kaltaisen onnettomuuden tapahtua.

Sivulla 511 Seppo toteaa: "Jumala hylkäsi minut. Lukuisista rukouksistani, etsinnöistäni ja huudoistani huolimatta, Hän ei vastannut minulle ja tajusin, että minua oli nuoruudesta lähtien johdettu harhaan: mitään Jumalaa ei ollutkaan olemassa.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Aito jumalan poika siis. Isossa kirjassa sanotaan, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Aika hiton vaikea sellaiseksi kuitenkin on tulla.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Huomaan, että on pakko kopioida tähän kommenttini Ilmarin blogista:

Teräviä kirjoittajia on aina pakko arvostaa. Heikinheimo ansaitsee kunnioituksen myös siksi, että hän oli melkein ainoana suomalaisena toimittajana selvillä ja jopa puhui Viron tilanteesta 1970- ja 80-luvuilla.

En kuitenkaan voi olla muistamatta, miten härskisti hän esimerkiksi vääristeli suurta flyygelitestiään Steinwayn hyväksi ja kaikkien muiden merkkien vahingoksi.

Ja jos totta puhutaan, väärän todistuksen antaminen lähimmäisestä oli Seppo Heikinheimon toinen luonto. Joskus menivät lähimmäiset sekaisinkin. Muistelmissaankaan hän ei oikein osaa erottaa toisistaan kirjailija Ralf Nordgrenia ja säveltäjä Pehr Henrik Nordgrenia.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Reetta Meriläisellä on jouluna miettiessään vuoden tärkeimmän juhlan sanomaa lämmin sija sydämessään karjalaisuudelle ja suomenruotsalaisuudelle.

Kaiketi mätämuna ei ollut riittävän tehokkaasti katunut jotakin joskus muinoin kirjoittamaansa tekstiä, eikä halunnut sitä käsiteltävän yhdessä vaan koki itseään ahdisteltavan.

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

Toimitukset ovat työn luonteesta johtuen yhteisöjä, jossa toisilla on valtaa enemmän kuin toisilla. Tarkoitan valtaa, joka tulee osaamisen ja persoonan kautta. Kun tuollaiseen organisaatioon pesiytyy "nerokas mammutti", kollegojen on vaikea puuttua, jos arvostetun "mammutin" kontrollijärjestelmä alkaa naksahdella, lipsua. Joskus menneisyyden kosteina vuosikymmeninä tuo sama uskaltamattomuuden ongelma oli alkoholinkäytön suhteen. Toiset vain saivat toilailla enemmän kuin toiset.

Vesa Siren kirjoitti keväällä hyvän ja rehellisen artikkelin tämän blogialustuksen aiheesta - rivien väliinkin jäi asiaa.

Muistan kuinka luin Heikinheimon kirjoittaman arvostelun suomalaisen oopperan esityksestä Los Angelesissa. Ooperassa oli rooli Vesa Matti Loirille, joka käytti laulaessaan mikrofonia. Tämä oli S.H:lle kauhistus, mikki ja Vesku eivät hänen mielestään kertakaikkiaan sopineet oopperalavalle. Muistan kuinka hän pilkkasi Loirin roolisuoritusta ja mikrofonin käyttöä jotenkin näin: Loirin roolisuorituksesta huomaa kuka on asunut kalustettuissa honeissa ja kuka ei. Erikoista oli se, että tuo arvostelutölväisy oli - ellen muista väärin - Ilta Sanomissa yleisönosastolla. Siis SH halusi tuoda tuon ajatuksen julki tavalla tai toisella.(En muista esitystä, joka oli ehkä 1990-luvun alussa Losissa. Jos joku tietää, olisi kiva kuulla. Oliko Sallisen ooppera?)

Nautin silloin SH:n verbaliikasta, joka myöhempinä vuosina muuttui ja sai uusia, yhä ilkeämpiä sävyjä ja arvosteluja julkaistiin yhä harvemmin.

Putkahtiko "mammutista" sairauden ja väsymisen myötä esille aiemmin hallinnassa pysynyt halu olla vain ilkeä, ilma että se liityi itse asiaan?

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Matti Jussi, jonkin verran toimitusten henkilökunnissa tapahtuvaa valtahierarkiaa olen havainnut, ollessani työssä Iltalehdessä, tosin markkinoinnissa, mutta liki toimituskunnan.

Itse toimituksellinen työ vie joskus 'vereslihalle', tahtoipa tai ei. Viinahuuruinen elämä kuului tuon ajan (1980 - 1990) henkeen.

SH:n tavasta toimia kriitikkona, ollaan varmasti hyvinkin kahtiajakautuneita.

Hän oli aiemmin Uuden Suomen ja myöhemmin HS:n musiikkikriitikko, jolla oli paljon valtaa. Kirjoituksensa julkaistiin aina ja esiintyneet taiteilijat odottivat kauhunsekaisin tuntein, tulevatko murskatuiksi tai ylistetyiksi.

Mitä taas tulee tuohon Loirin oopperaroolissa käyttämäänsä esiintymistapaan, oletan, että SH:lle se oli ennemminkin 'pyhäinhäväistystä' kuin tarve murskata esiintyjä.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Eräänlaisena "nerokkaana mammuttina" julkaisin parisen vuotta sitten omakustanteena (saksal. Book on Demand) "Rooma opettaa" teoksen jossa kirjoitan mm.

"Rooma, citta aperta, on avoin kaupunki jonka vetovoima piilee sen asukkaissa. Ruotsissa ajatellaan melko lailla samalla tavalla. Jokainen erikseen ja kaikki yhdessä ovat individualisteja, icke nationalist. Sen sijaan Suomessa kaikki on ”kansallista” toisin sanoen ”natsionalist”; teatteri ja kirjallisuus, Runeberg ja Klinge, Kolbe ja Sofi, HS ja Yle sekä kaksi kansalliskieltä."

Tämän johdosta Paavo Väyryselle perustettiin puolue, johon minun oletettiin menevän mukaan herätäkseni joku aamu HS:n väitteeseen, että uusnatsi HR on löytynyt!

Erkki Tuomioja sai samasta syystä manuaalisessa ohjauksessa oman yhdistyksen Historioitsijat ilman rajoja.

Lähetin valmiin kirjan muutamalle valtakunnalliselle kustantajille tiedoksi joilla "alkoi sormissa syyhytä päästä käsittelemään humoristisen savolaista tekstiä". Mutta enpä anna.

kts. myös kommenttejani Paavo Väyrysen Us-blogissa.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kirjani ei ole kokoelma hienojen teoreetikkojen ajatuksista, vaan tarina omasta eletystä elämästä sisäpiirilaisenä ministeriön virassa Helsingissä ja YK:n parivuotisessa toimessa Roomassa.

Kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta ilmoittautui ehdolle sdp:n presidenttiehdokkaaksi, koska "hän on tarina". Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen poimi sitten Feldt-Rannan omaan vaalitilaisuuteensa ainoana sdp:n kolmesta ehdokkaasta, kunnes joutui häntä koipien välissä perumaan aikeensa. Tämä kaikki viime viikolla, joten tarina jatkuu...

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Heikki, kokemusperäinen havainnointi on itse asiassa parasta. Siihen itsekin perustan kirjoitukseni.

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

Heikki, luin tuon sinun Rooma, citta aperta - ajatuksen uudelleen - ja siinähän on perää.
Menee ohi alkuasian, mutta hiukan samalta pohjalta ponnistaa italialaisten määritelmä hyvälle viinille: Paras viini on se, joka on nautittu hyvien ystävien seurassa. Ihminen ja seura käyvät yli viininipotuksen.
Tuo tuntui helpottavalta ranskalaisen, joskus hieman tärkeilevän viiniasenteen jälkeen.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Lapsuusajalta minultakin on vähän vaikea muisto Perniöstä. Olin käynyt siellä ennen kuin minulla oli paljonkaan käsitystä maantieteestä. Oli kai pientä taustahälyäkin. En minä Saksan Berliinissä ollut käynyt vaan Suomen Berniössä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Raimo, hieman avaat perniöläistä 'arkkua', mutta tarina puuttuu.

Oletko kenties sikäläisen pappissuvun jälkeläisiä vaiko muutoin vain kaltoin kohdelluksi tullut?

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Ei siinä tuon enempää tarinaa ollut. Tuntui vain tyhmältä väittää käyneensä Berliinissä. Anteeksi vitsin tehokeinot. Olisi minulla tietysti paljonkin vastoinkäymisiä kerrottavana, mutta ei mitään Perniöön liittyvää.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #27

Raimo, tulee mieleen, mitkä vastoinkäymisesi liittyisivät tähän Seppo Heikinheimoa käsittelevään kirjoitukseen. Paitsi tuo Berliini-Berniö -konteksti.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #30

Tuskinpa ne muita ihmisiä kiinnostavat sen enempää kuin niistä olen jo kertonut. Yritän kertoa niistä vähän huumorillakin, kuten viimeksi Pastori Peytonin piinassa. Lähinnä kuitenkin ihmettelen, miksi meidän pitää yrittää ymmärtää todellisuus niin suppeasti. Ilmeinen vastaus on tietysti se, että me kaikki olemme matkalla kohti tuhoa. Me kaikki kuolemme.

Sillä välin toisaalla, kiitos Mirjami. Tukka putkella uusiin vastoinkäymisiin!

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Raimo, ennen lopullista tuhoamme, elellään kuin ei oltaisikaan.

Uusia vastoinkäymisiä ei välttämättä tule. Jos tulee, niin, ollaan valmiuksissa.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Löysin sen jo aikaisemmin, mutta kirjoitin siitä vasta kesällä 2012: Hylätty soutuvene ja elämän tarkoitus.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Tekstisi on mukaansatempaavaa, mutta jättää lopulta tyhjäksi.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #35

Kiitos ja anteeksi, mutta niinhän se on, sinun on lopulta löydettävä se itse.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Kuvatut ongelmat konkreettisia esimerkkejä siitä kun mielipiteitä julkaistaan faktoina.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

On merkillistä, että 20 vuotta sitten ilmestyneestä kirjasta kehkeytyy tällainen mielipiteidenvaihto näillä palstoilla, vaikka ajankohtaisiakin asioita olisi roppakaupalla.

Mutta pidettiinhän Seppo Heikinheimolle tänä vuonna jopa muistokonsertti.

Minäkin luin tuota Heikinheimon jäähyväiskirjaa kiinnostuneena jo toreeltaan. Olin hankkinut teoksen 31.10.1997.

Muistan Heikinheimon monista kulttuuritapahtumien tiedotustilaisuuksista. Näin hänet tietenkin myös konserteissa.

Heikinheimon kirjan lopussa tekijä luettelee syyt, joiden takia hän aikoo jättää tämän elämän. Ensimmäinen syy on aitoa seppoheikinheimoa: "Pesäpallo-otteluja ei voinut enää käydä katsomassa, koska niissä soitettiin joka käänteessä mökämusiikkia."

Seppo Heikinheimo masentui myös perusteellisesti, kun hänen hyvä ystävänsä, Viron presidentiksi sittemmin kohonnut Lennart Meri ei halunnut tulla Heikinheimon vetämän Suomalaisuuden liiton kunniajäseneksi.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Tämähän on yksi esimerkki siitä miten kirja vaikuttaa aikojen takaakin.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Ei ihmisyyden peruskysymykset minnekään katoa. On aina yhtä järkyttävää, jos joku meistä päättää riistää elämänsä. Jos sen tekee huumorilla, siitä voi syntyä klassikko.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Yön yli nukuttuani lisään Reetta Meriläisen kirjaa eilen selatessani silmään osuneen HS:n päätoimittajaksi nousseen itäsuomalaisen kokeman kulttuurishokin kuullessaan toimituksen käytävässä mumistavan, että "näitä ei voi ymmärtää jos ei ole kasvanut kalustetuissa huoneissa".

Omaan sieluuni on palavin kirjaimin jäänyt muisto Roomaan saakka Helsingistä työpaikalleni rientäneistä tuntemattomista rahamiehistä ikään kuin olisin vienyt paikan heidän perintömaillaan.

Sittemmin kuulin työssäni Nokian myyntimiehenä Helsingissä muutaman puhuvan turhankin äänekkäästi oveni edessä viikonlopun ostosmatkastaan Milanon muotikaduille, ja gourmet ateriastaan jota arvostaa "jos osaa käyttää veistä ja haarukkaa".

Tuskinpa Mirjami olet sinäkään täysin umpiossa työelämääsi onnistunut viettämään?

Jotenkin tähän tuntuisi liittyvän Vaclav Havelin väite, että yhteiskunnan sivistyksen tasoa voidaan arvioida silläkin perusteella miten hyvin ihmisarvo näyttää toteutuvan ns. vaikuttajayksilöiden kohdalla tavallisten ihmisten silmissä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Heikki,

en ole ollut umpiossa. Useat työpaikat kolunneena, monenmoista on matkaan tarttunut. Kirkon hommissa olin viimeiset 11 -vuotta.

Itse vartuin maaseudulla, suuren perheen keskimmäisenä. Niukkuutta ja onnen päiviä, mutta ennen kaikkea turvallisuutta, on mahtunut lapsuuteeni.

Kansakoulupohjalta olen ponnistanut tähän päivään. Työn ohessa ylioppilaaksi Kustaa Vaasan iltalukiosta. Sittemmin avoimessa yliopistossa psykologian aineopinnot, sosiologian aineopinnot ym. Sitten lopulta kävin tuon kognitiivisen psykoterapeuttikoulutuksen.

Václav Havel on oikeassa ihmisarvon toteutumasta.

Kuka sitten määritteleekään yhteiskunnallisen sivistyksen tason, on se kuitenkin syvälle juurtunut ja kansallisessa arvomittarissa merkityksellinen, kuinka koulutettu olet ja millaisen elintason olet saavuttanut.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Luin juuri Facebookista erään sähköasentajan luonnoksen omaksi tarinakseen. Näitä esiintyy nyt eri puolilla yhteisen tarinan, Heikinheimon jumalaksi kutsuman, pirstouduttua läntisen ihmisen omiksi tarinoiksi. Jos hän ei pelastanut juutalaisia - valituista valituimpia - niin kannattaako luottaa että pelastaisi suomalaiset pitkäaikaistyöttömät?

Yhteiseksi kokemukseksi muodostuu yhteinen kieli, Suomessa suomenkieli, Strömsössä heidän kieli jne.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #51

Entä jos on melkein kolmikielinen ja nauttii niistä kaikista?

Broken English lienee nykyisin osatuin kieli. Lähes kaikki ymmärtävät sitä ja viimeistään jonkun käännöspalvelun (joita muuten on jo online, tosiaikaisesti) kautta kaikilla on pian yhteinen kieli.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö Vastaus kommenttiin #52

Yksi modernin ajan suurista oivalluksista on kuulema ollut huomata kielten olevan opittavissa, muidenkin kuin Alexander Stubb'n.

Yksikielistenkin jälkeläiset opiskelevat raivokkaasti englantia tullakseen NHL-kiekkoilijoiksi tai formulakuskeiksi.

Kaikki haluavat kokea olevansa hyväksyttyjä kansainvälisiä sellaisenaan, nekin joilla ei ole voimaa, halua eikä tarvetta pyrkiä julkisuuden valokeilaan. Kukin taaplaa tyylillään?

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #53

Minä kyllä aina välillä ihmettelen, osaanko edes sitä ensimmäistäkään. Fingerpori opettaa. Kiel(i)en opettelu on jatkuva prosessi ja rikkaus. Meillä taitaa olla erityisesti sen ison karhun takia taito osata sanoa ja ymmärtää ovelasti kiertäen.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #59

Raimo, kieli on ainoa väline, jolla pelataan. Kielen avulla myös tunnistetaan merkitykset.

On vain opittava tunnistamaan konnotaatiot. Ja niitähän riittää.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #61

Aldous Huxleyn kirja The Art of Seeing oli sillä tavalla avaava kirja, että aloin ihmetellä aistien toimintaa. Silmiä voi "jumpata" ja hahmontunnistusalgoritmeja kehittää aivoissamme.

Minä olen jo myöhäisestä teini-iästä asti ajatellut itsestäni kuin tekoälynä. Se on ollut mielestäni hyvä paradigma itsereflektioon. Miten hitossa minä toimin?

Kieli on tietysti kirjoittaessa se ainoa. Minä en enää viitsi oikein kirjoja lukea tai pelkkää ääntä seurata. Olen tullut riippuvaiseksi nopeampaan informaatiovirtaan.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #63

Raimo, riippuvaisuus informaatiovirrasta on normaalia. Kaikki me olemme. Sen sijaan, älyllisenä koosteena, voisit nauttia myös hitaudesta.

Itse päätin lähteä maalle, yksinkertaisen elämän lähteille.

Odotan vielä hetken ja toivon, että se hetki ei tuhoa aikomustani.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #64

Hallusinaatioita syntyy luonnostaan normaalille ihmisellä rajatussa todellisuudessa. Ennätys taisi olla 8 tuntia.

Hitaudesta pääsin perille erityisesti lukiessani Robert M. Pirsigin kirjaa Zen ja moottoripyörän kunnossapito på svenska, kuten tapani tuolloin oli, hitaasti, koska aika oli vain tappamista varten siviilipalveluksessa. Sitä ennen sekavatkin ajatukseni olivat juosseet nopeammin kuin pystyin puhumaan tai varsinkaan kirjoittamaan. Sen jälkeen olen lukenut hitaasti muitakin kirjoja.

Kyllä maalla on mukavaa, jos netti toimii. Varmista sen taso etukäteen.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #69

Raimo, olisi lähes parempi, että ei toimisi.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #63

Nykyään tietenkin niin sanottu uusi tieto potkaisee ohimoon suoraan verkosta, osin yllättäen, osin etsittynä.

Mutta kokonainen musiikkiteos, vanha tai uusi; ja kokonainen kirja, mieluiten fiktiota; on hyvä silloin tällöin tarkoituksellisesti kokea. Käydäänhän saunassakin ja katsotaan urheilukilpailuja.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #66

Jari-Pekka, tässä kenties kokonainen kirja potkaisee henkiin ajan, jonka uskottiin jo unohtuneen.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #63

Tuo Huxleyn kirja on tietysti ikivanha ja tänään tuli vastaan yksi TED-luentosarja, Playlist (5 talks): Rethinking how we use the senses, joka on aika mieltäräjäyttävä. Katsoin vasta ensimmäisen, jossa on tekstitykset mm. englanniksi ja ruotsiksi. Siinä esitellään esimerkiksi takki, jolla kuurot oppii kuulemaan tai sokeat näkemään ja muutenkin on vauhtia. Ei periaatteessa mitään uutta, mutta on se hienoa, että scifi tulee todeksi.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Muistelen Heikinheimon olleen aika ehdoton siinä vaatimuksessa, että Suomen on saatava Karjala takaisin itänaapurilta. Hän perusteli asiaa epäilijöille, joiden mukaan niin vanhoja ei muka pitäisi muistellakaan jotenkin niin, että valtioiden elämässä joku vajaa sata vuotta on yhtä lyhyt aika kuin ihmisen tai yrityksen elämässä vuosi - eli jos joku ryöstää merkittävän osan omaisuuttasi keväällä, pitäisikö kepponen unohtaa jouluun tultaessa lopullisesti? Aikoinaan Sepon kanta ei olut salaisuus, mutta en löytänyt enää googlaten häneen liittyen muita Karjala-viitteitä kuin tämän https://books.google.fi/books?id=yq2TPDJB8YkC&pg=P...

Siksipä suosittelisin muistamaan/kunnioittamaan teemaa Juhlavuotenamme esim. näin: http://rescordis.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri...

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Tuosta Seppo Heikinheimosta vielä sen verran, että hän oli kauhistunut, kun presidentti Martti Ahtisaari osallistui Moskovassa Voiton päivän 50-vuotisjuhliin 9.5.1995. Häntä ei lohduttanut edes se, että Saksan Helmut Kohl oli juhlimassa (sivut 360-361).

Boris Jeltsinin nimeä ei kirjassa mainita kertaakaan, vaikka Jeltsin tietojen mukaan jopa tarjosi Ahtisaarelle Karjalaa takaisin. Suomen presidentti meni niin hämilleen, että ei osannut vastata mitään. Ja kuitenkin Ahtisaari on syntynyt Viipurissa...

Joitakin vuosia aikaisemmin kenraali Gustav Hägglund oli sitä mieltä, että Suomen ei pitäisi ottaa Karjalaa takaisin, vaikka sitä tarjottaisiin kultalautasella.

Ihmettelin 1990-luvulla suomalaisten ylivarovaisuutta kirjoittaessani Suomi-raportteja Australian Finlandia News -lehteen. Sinne kirjoittaessaan ei tarvinnut ajatella, mitä kirjoittaa - jottei kirjoittaisi mitä ajattelee...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"... vaikka Jeltsin tietojen mukaan jopa tarjosi Ahtisaarelle Karjalaa takaisin."

Olen lukenut erilaisista lähteistä, että Jeltsin "tarjosi" sitä Koivistolle. Ahtisaaren aikana tilanne oli jo mennyt hiukan ohi, kun Koivisto ei ollut halunnut asiasta keskustella. Ahtisaari viipurilaisena olisi varmaan mielellään pohdiskellut miltä pohjalta asiaa voisi alkaa viedä eteenpäin.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Sanaa "tieto" on harvemmin käytetty yhtä löysästi kuin puhuttaessa tästä tarjouksesta, jonka Jeltsin "tietojen mukaan" teki.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #55

Selkeämmistä tietolähteistä tiedetään varmasti, että ainakin talvisodan Jeltsin on tuominnut. Yksi niistä on tässä:

"Alpo Rusi kirjoittaa kirjassaan Mariankadun puolelta, että Jeltsin sanoi sodan olleen Stalinin rikos Suomea vastaan."
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/jelt...

Joskus aiemmin olen lukenut, että hän oli nimenomaan viitannut alueluovutuksiin ja sanonut Koivistolle, että "sellaista me emme voi hyväksyä".

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #56

Juha Kuikka, #56.
Seppo Heikinheimo oli suuri venäläisen kulttuurin ystävä. Poliitikot saivat hänen mielestään jäädä omaan rapa-arvoonsa. Hän osasi myös mainiosti venäjän kieltä.

Heikinheimon kirjan sivulta 316 luemme: "Jos pitäisi sanoa, ketkä ovat kolme raudanlujinta perusystävääni, he olisivat "virkaiän" mukaisessa järjestyksessä Lennart Meri, Vladimir Ashkenazy ja Valeri Gergijev."

Gorbatshovia ja Jeltsiniä ei tiiliskivikirjassa mainita kertaakaan, vaikka Gorbatshovin kaudella Berliinin muuri murtui ja Jeltsinin vallankaappauksen seurauksena Viro itsenäistyi.

Mitähän Heikinheimo sanoisi, jos kuulisi Gergijevin olevan nykyään Putinin suosikki (varmaankin olosuhteiden pakosta mutta kumminkin)?

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kyllä tuhatvuotinen vihollinen osaa olla kiero!

Ei kai muuten voi selittää eduskunnan viime viikolla säätämää lakia kieltää tunnustettomien vieraiden joukkojen olon maassa kuin suojaamalla Karjalan venäläisväestöä samanlaiselta vihreiden miesten vapautusinvaasiolta kuin mitä nähtiin Krimillä?

Siis Jeltsin on luottamuspöytäkirjalla salaa antanut Karjalan meille.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Venäläinen älymystö on luonnollisesti kiehtonut Heikinheimoa. Hän arvosti taitoa ja osaamista. Kansallisuudella ei siten liene ollut merkitystä.

Elämme edelleen aikaa, jossa Karjalan ja Petsamon menetys Neuvostoliitolle on luovutettujen alueiden ihmisille dissosioitunut trauma.

Evakkoina tulleita ikäihmisiä ei enää juurikaan ole hengissä, mutta heidän lapsensa ja lastensa lapset käyvät yhä syviä tunteita läpi.

Karjala, suomalaisena maakuntana, on noussut ylitse muiden maamme maakuntien siinä mielessä, että se menetettiin, mutta ihmiset jatkavat perinteitä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Yli-ihannointi menneestä Viipurista, on edelleen ajassamme läsnä. Joskus voisin tuntea jopa kateutta siitä, miten entiset karjalaiset ovat yhdenvertaisuuden kunniakansalaisia.

Menetetty alue, josta oli poistuttava, on tunnesidonnaisuuden vahva yhdistäjä.

Pieneen kylään, josta olen lähtöisin, sijoitettiin kaksi karjalaista evakkoperhettä. Toinen sai suuren maatilan ja toinen pienen kaistaleen maata, jossa yhden lehmän ylläpito mahdollistui.

Karjalaisuus erottui kylässämme puhekielenä, ei mitenkään muutoin.

He puhuivat 'mie ja sie', mutta oppivat nopeasti savolaisen 'minä ja sinä' -puhetavan. Toisaalta, ikäihmisinä eivät puhettaan muuttaneet. Lapsensa luonnollisesti käyttivät savolaista puhetapaa.

Muistikuvani karjalaisista kiteytyy Yrjöön ja Nataliaan, jotka olivat naapureitamme. Lapsena ihastelin usein Natalian kasvattamien teeruusujen tuoksua, pyörösiä ja piirakoita. Aivan käsittämättömän pienessä ns. tuvassa, Natalia leipoi piirakoita ja pyörösiä.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Minä kasvoin äitini karjalaisen suvun parissa, avioerolapsena. Turussa. Pian opin, että ei saa kuulostaa karjalaiselta eikä turkulaiselta. Keskikoulussa olin vain sukunimi vaikka minulla oli ruotsiksi täyskaima, Rainer Fors.

Selviytyjiä me kaikki olemme. Vielä hengissä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Raimo, kiitos!

Nopeasti tunnistin, miten lapsena olet joutunut sopeutumaan. Olet joutunut kieltämään karjalaisen identiteettisi samaan aikaan, kun sinun edellytettiin olevan turkulainen.

Selviytyminen ei ole aina mahdollinen. Ja, toisaalta, mitä selviytyminen tarkoittaa.

Vaikeissa olosuhteissa kasvaneet lapset, rakentavat useimmiten selviytymistarinansa.

Hengissä, mutta onnettomana!

Onko näin?

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #74

Nuo lapsuusajan draamat ovat nykyisin vain triviaa, mutta on niitä joskus hauska muistella. Vastoinkäymiset ovat vain selviytymistä varten.

Tällä hetkellä on hieman heikkoa, mutta en usko, että sinäkään voit auttaa. Autan mieluummin itse itseäni, kun se on vaivattomampaa. Kiitos kuitenkin. Elämä jatkuu.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #75

Raimo, en ole täällä auttajana, vaan keskustelijana. Onnekseni! Puhumisen merkitys nousee arvoonsa aina, kun sellaiselle antaa tilaa.

Hyvää huomista ja siitäkin eteenpäin.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset