MirjamiParant1

Onko vain myytti; vaikeat ajat vahvistavat

Eipä tarvitse mennä kuin sata vuotta taaksepäin, niin vaikeat vuodet nostavat ilmeensä ylitsevuotavaan huutoon.

Ihmisen ikä on lyhyt, noin sata vuotta. Ihmisen muisti voi olla pidempi suvun ketjussa.

Olen joskus fantasoinut, että olisinpa elänyt silloin ja silloin. Olisin varmasti pystynyt vaikuttamaan.

Uhmakkuuteni ja toimintavarmuuteni liittyi nuoreen ikääni.

Tosin, olin jo silloin tiedostava nuori.

Ihminen muuttuu hitaasti. Samat toimintamekanismit elävät ja joskus jopa voimistuvat.

Ei digitalisaatio ole ihmistä muuttanut, se on tuonut kenties enemmän ahdistusta.

Miksi?

Siksi, koska liian nopeasti, liian helposti tieto leviää, saa vallan ja rikkoo mielen.

- - -

Vaikeat vuodet, pelkojen ja luopumisten kautta, vahvistivat perheiden yhteenkuuluvuutta.

Ei tarvinnut kysyä, saako tulla teille yöksi. 

Ei tarvinnut pyytää kortteeria lapsilleen, jotka tulivat maalta kesätöihin kaupunkeihin.

Yhden, opintojeni välisen kesän, tein töitä leirintäalueen kioskivastaavana. Enoni Erkki majoitti minut aittaansa ja jos satuin ruoka-aikaan paikalle, sain syödä Helvi vaimonsa maistuvia sienilihapullia.

Sata vuotta sitten, äitini, joka oli tuolloin 1 v., isä teloitettiin.

Isä, joka olisi halunnut lapselleen paremman tulevaisuuden kuin itselleen.

Sata vuotta sitten, äitini oli yksivuotias. 

Onnekseen hän tapasi isäni, joka tarjosi hänelle paljon lapsia ja työntäyteisen, köyhän elämän.

Työssään, lehmiensä suuren mahan varjossa, hän saattoi kokea onnea, jota eläimen turvallisuus tarjoaa.

- - -

Yhteisöllisyys myös eläinten kanssa voi vahvistaa ihmisen toivoon ja vapauteen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Lopulta on hyvä havaita, että yhteisöllisyyttä ei ole vain ihmisten välillä.

Myös eläimet ovat osa selviytymistä.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Onko ihminen muuttunut sisimmältään vuosisadassa, vuosisadoissa, niin hyvässä kuin pahassa? Olosuhteet ovat muuttuneet.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Elle, oma käsitykseni on, että ihminen ei muutu. Kasvua voi tapahtua ja kehittymistä niin yksilöissä kuin yhteisöissäkin, mutta samat lainalaisuudet jatkavat kulkuaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Entisten vaikeiden aikojen ylläpitämä yhteisöllisyys sekä keskinäisen etätiedonvaihdon rajoittuneisuus ja hitaus ovatkin ne oleellisimmat tekijät, jotka erottavat nykyajan arkea "vanhoista hyvistä ajoista".

Vielä 60-70 -luvuilla oli normaalia, että kaupunkiperhe lastasi koko pesueensa ja joskus vielä muitakin sukulaisia autoon ja ajaa hurautti jonnekin maalle mummolaan ilmoittamatta mitään etukäteen. Auto ajoi pihaan ja sitten kerrottiin talonväelle, että "me tulimme tänne vähän lomailemaan". Sellainen tuntui niin normaalilta, ettei siihen liittynyt mitään varautuneisuutta.

Myöhemmin olen kuullut pariltakin maatalon emännältä, että ne tilanteet olivat todella rankkoja ja epämiellyttäviä, kun kesken kiireisimpiä maatilan työaikoja joutuikin yhtäkkiä passaamaan ruokia ja yösijoja tusinalle vieraita, jotka myös odottivat sitä passausta. Joskus kun oli saapunut samoihin aikoihin toisistaan tietämättä eri porukoitakin. Fiksuimmat toki osallistuivat jollain tavoin talon töihinkin, mutta tuskin kovin merkityksellisessä määrin.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Juha, tuo on totta, mitä sanot. Meidän kotitilamme oli vanha perhetila, jonne sukulaiset kesäisin tulivat viikoksi, pariksikin ikäänkuin täysihoitolaan.

Äitini oli tosi lujilla, mutta kesti ilmeisimmin siksi, että suku oli isän puolelta ja isä oli aina innoissaan, kun sai keskusteluseuraa ja sukutaustojen pohdintaa.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Itse koen, että en aikanaan aina edes tiennyt eläväni vaikeaa aikaa. Puheet vanhoista hyvistä ajoista perustuvat monellakin varmaan tähän muistikuvaan.

Tiedostettujakin vaikeita aikoja oli, koska joskus kymmenvuotiaana muistan suunnitelleeni itseni hukuttamista. Rautalanka ja iso kivi oli kyllä katsottuna valmiiksi, joihin minun oli tarkoitus sitoa itseni ja hypätä veneestä järveen. Jotenkin ajatus pääsi kuitenkin unohtumaan ennen sen lopullista toteuttamista.

En tiedä että mitä nykyajan kallonkutistajat olisivat moisesta kakarasta, mutta luultavasti sieltä jonkin sortin masentuneisuusdiagnoosi tulisi. Tämä ei ole mikään naurun asia, ja kuulun niihin ihmisiin joiden mielestä esimerkiksi koulupsykologit eivät ole turhia.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#4 Tuure, oikein kylmät väreet menivät sisälläni, kun luin lapsuudestasi.
Onneksi jokin sai sinut luopumaan aikeestasi.

On hyvin tavanomaista, että lapsetkin masentuvat. Ennen ei puhuttu koulukiusaamisesta, mutta sitä on esiintynyt niin kauan kuin on ollut oppilasyhteisöjä.

Opettajilla saattoi olla selkeästi havaittavat suosikit ja mustat lampaat. En kovinkaan ihmettelisi, jos tuo syrjitty lapsi masentui. Se piti kuitenkin peittää ja leikkiä reipasta. Harvoin vanhemmilla oli aikaa kysellä lastensa jaksamista. Pikemminkin kuritettiin, jos ei saanut tehtäviään hoidetuksi.

Vanhat hyvät ajat ovat useimmiten niitä parhaita muistoja - ikävät asiat on painettu taka-alalle.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Vaikeiden aikojen vaikutuksesta ihmisen vahvistumiseen pitkällä aikavälillä uskon ainakin omalla kohdallani. Ne jotka eivät vahvistu, sortuvat.

Yksi asia jonka olen huomannut, on myös se että oman mittapuuni mukaan nykyään ihmiset valittavat kovin pienistä asioista. Aineellisesti paremmat ajat ilmeisesti tekevät pienemmistäkin asioista suuria.

Onneksi olen saanut verenperintönä vahvasti humoristisen tavan käsitellä asioita. Aivan tietoisesti päästän huumorin toisinaan tyylittömästikin valloilleen ja sitten hyrisen tyytyväisyydestä kun toukkapipot nipottaa.

Huumori on kuitenkin ollut kantava tekijä selviytymisessäni vaikeina aikoina joita on toki välillä ollut lapsuusajan jälkeenkin.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #16

#16 Vaikeat ajat tarjoavat perspektiiviä, mutta vahvistumista välttämättä ei.

Useimmat, raskaista kokemuksistaan selviytyneet, kantavat muistojaan dissosioituneina.

Jokin uusi raskas kokemus, saattaa olla triggeri menneiden tapahtumien pintaan nousuun ja samankaltaiseen ahdistukseen.

Puhutaan siten posttraumaattisesta stressireaktiosta.

Mutta, mikäli ihminen on saanut aikanaan apua, pystynyt käsittelemään pelkonsa ja ahdistuksensa, ikävät kokemukset eivät painu taka-alalle.

Siksi on tärkeää päästä purkamaan tunteensa terapiassa tai jonkun ymmärtävän ihmisen kanssa.

Traumaterapia kehitettiin Yhdysvalloissa, kun Vietanmista palanneet sotilaat oirehtivat ja tekivät itsemurhia.

Huumori on hyvä 'terapeutti', mutta saattaa myös peittää todellisen. Ihminen itse tietää, milloin huumori toimii.

Tuure, sinulle se on toiminut ja hyvä niin.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Minusta tuntuu, että nimenomaan tuo "yhteenkuuluvuus" auttoi inkeriläisiä pärjäämään vaelluksessa. Jos sattui vielä niin, että joukossa oli oman perheen lisäksi muita inkeriläisiä tai jopa oman kylän asukkaita. Niin kuin meille onneksi sattui!

Minä kouluikäisenä muistan, että oli jotenkin turvallinen olo kun yhdessä siirtolaisina liikuimme paikasta toiseen ja meidän 13-henkisen Heistosten perheen mukaan olivat oman kylän muutama perheettä, esim. Tirroset, Lukjanovit, Luukkoset...ja vieläpä siinä vaiheessa puhuivat suomea.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Minunkin äitini vastasi häneltä kysyttäessä kuinka oli mahdollista pienenä lapsena selvitä Stalinin vankileiriltä, jonne suojärveläiset siviilit talvisodan aikana vietiin, että "kaikki tuntui lapsesta ihan normaalilta, kun mamma ja sisarukset olivat mukana".

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#6 Lapselle tärkeintä on turvalliset aikuiset. Aina ei tarvitse olla omat vanhemmatkaan, riittää, jos on hyviä aikuisia, jotka kantoivat vastuun ja myös pelon.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#5 Lapselle onkin tärkeää, että on turvallisia aikuisia, jotka ottavat vastuun. Mielenkiintoista muuten, kylällämme asui karjalan Luukkosia. Oli myös Tirrosia, mutta en tiennyt olivatko he evakkoja.

Kouluaikanani toimin kesäkirjeenkantajana kylällämme. Tirrosen Helmi keitti aina kahvit ja halusi jutella. Voisin olettaa, että olikin vieraanvaraista karjalaista sukua.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Elämä on muutosprosessi, eikä mikään ole muuttumatonta meissä taikka meidän ympärillämme. Pyrkimykset voivat olla edelleen jaloja, mutta hyvien pyrkimysten läpivienti vaatii edelleen paljon tarmokkuutta ja periksiantamattomuutta, vaikka epäkohdat olisi helposti osoitettavissa. Elämässä hienoa on lopulta muutos, koska edeltä käsikirjoitettu elämä olisi sangen tylsää. Ennen internettiä ja ennen maailmansotia elämä oli erilaista ja sen ajan kansalaisaktiivit käyttivät sen ajan keinoja. Nykyään keinoista parhaita lienee sosiaalisen voiman saaminen ajatustensa taakse juuri internetin kautta.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#7 "Nykyään keinoista parhaita lienee sosiaalisen voiman saaminen ajatustensa taakse juuri internetin kautta."

Internet on tuonut nopean kontaktimahdollisuuden, mutta eikö siinä piile myös jonkilainen vaara.

Väärinymmärrykset aiheuttavat usein mielipahaa. Korjaaminen ei ole aina helppoa.

Vaikka netti tarjoaa monia mahdollisuuksia, ei se kuitenkaan poista ihmisen tarvetta aitoon kohtaamiseen.

Myös nettikiusaaminen on tullut keskuuteemme.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Sosiaaliseen mediaan liittyy toki ikäviä piirteitä, vaikka se on ihan luonnollista, kun kaikki ihmiset ovat päässeet vapaasti viestimään myös tuntemattomille seuraajille. Seuraajat tekevät somessa ilmiöt ja kun ajattelee, että sosiaalisessa mediassa näkyvimpiä klikkijulkaisuja ovat usein aivan typerät jutut niin kyllä siitä olen hieman itsekin huolissani. Pitäisi kuitenkin luottaa omaan asiaan ja käyttää näitä aikakautemme keinoja jalojen pyrkimysten hoitoon. Itsekin olen koettanut saada kaikin keinoin asialleni painoarvoa somessa, mutta se ei ole johtanut mihinkään näkyvään tulokseen, vaikka otaksun viestinnälläni olevan jotain merkitystä silti. Läheisiä aiheita minulle ovat olleet viime vuosina mielenterveyden tärkeyden korostaminen osana kaikkien ihmisten elämää ja olen tietoisesti antanut oman elämäni some-helvetissä riepoteltavaksi tietynlaisena mielenterveyskuntoutujana. Koen olevani pioneeriosastoa omalla sarallani ja olen harmissani joistakin ylilyönneistä sosiaalisessa mediassa, vaikka kykenen ajattelemaan epäasiallisuuteni ajoittain melkoista stressiä "some-helvetin" syövereissä kokeneena julkaisijana. Sosiaalinen media antaa ihmisistä kiivaimmillaan usein melko aidon kuvan tunnetasolla, mutta pitäisi huomata sekin, että tunnetaso ei vastaa potentiaalisia tekoja elämässä useinkaan. Aitous on silti ehdottomasti parasta osaa sosiaalista mediaa, vaikka aitouteen liittyy muodollisten käytöstapojen unohtuminen etenkin tietyntyyppisiltä julkaisijoilta. Ennustaisin mielelläni sosiaalisen median kehittyvän Suomessa muutamassa vuodessa lainsäädännön tukemana paljon miellyttävämmäksi paikaksi käydä yhteiskunnallista keskustelua, koska häiriöiset ihmiset saatetaan lopulta some-koloistaan esille eli neuvon kaikkia muuttamaan jo nyt käyttäytymistä kiltimmäksi, koska häpeäpaalu some-julkaisuiden perusteella voi joidenkin kohdalla käydä melko pahaksi. Toki marginaalissa olevat häiriöiset tyypit eivät välitä jatkossakaan ukaaseista, mutta heidän hyvä puoli on juuri julkisempi viestintä, jolloin heidän tölväisyt näkyvät myös Google hakukoneella. Pakko tässä itsekin on yrittää uskoa vielä asiaansa, vaikka olen tehnyt virheellisiä päätelmiä sosiaalisen median myötävaikutuksesta. Yritän mennä asiapitoisemmin somessa omaa taivaltani eteenpäin ja vähentää tai minimoida tuskatiloissa viestintääni, vaikka en ole keksinyt hyviä keinoja miten voisin jättää tuskani julkisesti jakamatta. Olen kasvanut niin vahvasti jo vuodesta 2004 somen palveluihin, että huonon mielialan julkituonti on minulle ihan automaatiotoiminto somessa ja vaikka häiriöisen viestinnän määrä on ehkä alle prosentti julkaisuistani niin lisään sillä silti omaa tuskaani eli koen olevani pahassa itse itseä ruokkivassa noidankehässä ainakin osittain jopa some-viestijänä. Kiitos tästä Mirjami, että avasit tämän keskustelun, koska koin omien ajatusteni jäsentyneen tässä hieman itsekin. :)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #14

#14 Kiitos Kimmo myös Sinulle palautteestasi!

Ehkä juuri tuo, että uskaltaa puhua tunteistaan, saattaa aiheuttaa monille 'somelaisille' hämmennystä, jota sitten purkavat arvosteluna ns.vahvan ihmisen roolista käsin.

Minusta on tärkeää, että some voi toimia myös eräänä väylänä pahanolon purkamiseen. Mutta, kuten toteat, niin aina löytyy selkään puukottajia. Yleinen havaintoni on, että he vaikenevat, kun eivät saa vastinetta.

Uskon vahvasti, että moni ahdistunut voi löytää somesta myös positiivista vastakaikua. Vertaisryhmät saattavat tuoda lohtua, mutta niissäkin olisi hyvä olla ns. ohjaaja, ettei keskustelu ryöpsähtäisi yli äyräiden.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Muuten nykyajan töissä käyvälle kansalaisryhmälle nälkä on kohtalaisen vieras asia.
Muistan ajan 60-luvulta, joskus nuoren kersantin ja ompelijavaimon palkka hiipui jo ennen seuraavaa palkkapäivää. Muistan päivän kun palkkapäivän alla oli varaa ostaa vain havinta lenkkimakkaraa n 30cm pätkä, voita, jauhoja ja perunaa oli siitä leivän lisäksi tehtiin kolmen hengen ateria.
Tänä päivänä vallitsee yltäkylläisyys ja oikeastaan kenenkään ei tarvitse nälkää kärsiä saatikka kuolla nälkään; pl hoidotta jääneet vanhukset ja se on nyky-yhteiskunnan häpeän paikka.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#18 Isälläni oli joskus 1950 -luvulla pieni kauppa kotimme yhdessä huoneessa. Elettiin säännöstelyn aikaa, jolloin kahvi, voi ja sokeri olivat kortilla. Muistan hämärästi, miten asiakkaat tulivat ostamaan korttiensa kanssa.

Siitäkö lienee jäänyt sanonta, että jokin tuote tai asia on 'kortilla'!

Mutta, entisaikojen elintarvikkeiden niukkuus on varmasti saanut kansalaiset miettimään, mihin on varaa ja mitä ilman voi olla.

Nykyisin kaupat pullistelevat ruokaa joka lähtöön. Jos on rahaa, ainakin ruokaa riittää. Toisaalta, aikamme kummajainen onkin, että joillakin on enemmän kuin tarpeeksi ja joillakin rahat loppuvat ennen kuukauden viimeistä.

Suuremmissa kaupungeissa toimivat kauppojen lahjoittamat päiväysvanhat ruuat, joita jaetaan järjestöjen kautta. Tunnetuin lienee Helsingin Myllypuro, josta on useinkin juttuja lehdissä.

Nälkään ei siis tarvitse kuolla, eikä nälkää nähdä, jos on voimia ja keinoja löytää paikat, joista saa maksutta evästä.

Liikuntakyvyttömät vanhukset ovat sitten asia erikseen. Heidän huoltonsa toimii paikkakunnista riippuen joko erinomaisesti tai kehnosti.

Luulen, että tässäkin kohdin raha ratkaisee. Jos on varaa asua korkeatasoisessa palvelutalossa, ei huolta. Kuntien palvelut ovat näissäkin laitoksissa eritasoiset, ilmeisimmin kunnan omien resurssien mukaisesti.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ei 60-luvullakaan sen kummempaa nälkää ollut kuin nykyäänkään. Tai nykyään on aivan samaa.

Oma tilanteesi on muuttunut ja tarkastelet tilannetta sen pohjalta.

Useilta työssäkäyviltä nykyäänkin loppuu rahat tilitä ennen seuraavaa palkkapäivää, puhumattakaan opiskelijoista tai tukien varassa elävistä. Uskoisinpa lisäksi, että useilla kilometrin pituisissa leipäjonoissa seisovilla on ihan oikeasti nälkä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#20 Juha, nyt on todettava, että Sinulla on aina vastaus kaikille, omien silmälasiesi värittämänä.

Miten ihmeessä jaksat olla läsnä monille täällä kirjoittaville?

On mahtavaa, että osallistut, mutta mitä itse tuot keskusteluun.

Missä on Sinun kertomuksesi?

Sitä odottelen!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tällä kertaa toin oman näkemykseni siihen mitä Kalle totesi koskien eroavaisuutta tässä ajassa ja 60-luvussa.

Eikös suoraan toisen esittämään kommenttiin liittyvä huomio tai näkemyksen esittäminen ole juuri sellaista keskustelua kuin täällä on tarkoitus käydä?

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#22 Juha, kyllä vain!

Minusta on hienoa, että keskustelua käydään ja osallistutaan. Itse saatan olla joskus turhan kärkäskin - anteeksi!

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset