MirjamiParant1

Iltapäiväni lapsenvahtina

Pieni nukkumalähiö elää hiljaista iltapäiväänsä. Pihalla on, talkoitten jäljiltä vielä, iso lava.

Jokunen oksanroikale yltää lavan reunan. 

Hieman harmaantunut orava juoksee kipakasti karkuun. Naksutin äänelläni sille kutsua, taisi poloinen pelästyä.

Ihmiset ovat kadoksissa. Ei kuulu puheensorinaa, ei musiikkia, ei varisten raakuntaa.

Hiljaisuus on enemmän kuin uskalsin odottaa.

Olin lupautunut lapsenvahdiksi. 

Perheen äiti aloittaa kesken jääneitä opintojaan tai kenties jotain uutta.

Lapsi on juuri täyttänyt vuoden ja hapuilee ensimmäisiä askeleitaan.

En soita ovikelloa, sillä ulko-oveen jätetty avain kertoo, että voin askeltaa sisälle.

Astun varovasti sisätilaan, eteiseen. En näe ketään.

Hetken kuluttua vastaani kävelee nainen sylissään nukkuva. Hän viittoilee, miten minun tulee toimia.

Eteisessä oleva vaunu on työnnettävä niin, että nainen voi laskea nyyttinsä siihen häiriöttä.

Onnistumme, yhteistyöllä.

Lopulta, joudumme keskustelemaan käytänteistä, jolloin lapsi herää.

Äidin on pakko lähteä pikimmiten ja huoli kasvaa, miten lapsi reagoisi äidin lähtöön.

Otin lapsen syliini, hän hetken katseli minua ja hetken äitiään. 

Kaulakoruni kiinnosti lasta.

Äiti vilkutti ovelta. 

Laitoin lapsen takaisin vaunuunsa ja puhelin hänelle kuin rakastetulleni.

Lähdimme kävelylle. Lauloin hänelle kaikki tuntemani lastenlaulut ja joululaulut.

Lapsi oli hiljaa. Välillä katselimme yhdessä puita ja lintuja. 

Lapsi nukkui, kun saavuimme kotipihalleen.

Isä ei päässyt ajoissa kotiin, sillä Tuusulanväylä suljettiin Suomeen tulevien arvovieraiden takia.

Isällä oli huoli, ehtiikö isä-lapsi -kokoontumiseen.

Lapsi mönki isäänsä vastaan,  rakastettavana oliona.

Lähtivät siitä yhdessä isä-lapsi kerhoon.

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Lapsenvahtiroolini ei ole perinteinen. Lapsenlapseni ovat minulle kultaakin kalliimpia.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Kallisarvoinen aarre, sen luovuttaminen muiden ihmisten hoivaan on yleensä iso ponnistus. Nousee muistot siitä, kun en saanut omalle lapselleni paiväkotipaikkaa, vaan lapsi piti antaa aluksi vieraalle perhepäivähoitajalle. Nyt mummoiässä näkökulma uusi, nuo pienet aarteet vierastuttavat.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Tarja, muistan itse, miten alle vuoden ikäinen vauva piti jättää ulkopuolisten hoitoon. Äitiysvapaat loppuivat lyhyeen, eikä subjektiivista päivähoitoa ollut.

Oli sekä hyviä, mutta myös huonoja kokemuksia.

Nyt, vielä on asiat hyvin, mutta heikommaksi näyttää menevän.

Ilolla hoidan naperoa ja isoja sisariaan. Näin läheisyys syntyy lapsenlapsiin parhaiten. Aikanaan hoidin myös nyt armeijassa olevaa poikaa. Yhteys on voimakas.

Miten 'pienet aarteet' nyt mummoiässä vierastuttavat? En aivan saanut kiinni, mitä tarkoitat!

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Joillakin hyvin avoimilla ja iloisilla ihmisillä on luottamusta lasten hoitamiseen ja koen, että itselläni ei ole. Jos ei ole luottamusta, siitä seuraa epävarmuutta. Nyt hoidan kissaa ja koiranpentua, mutta enemmän niidenkin kanssa ehkä pitäisi leikkiä.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset