MirjamiParant1

Millä leikin lapsena?

Leikkikalujen kehitys on ollut melkoinen 1900 - luvulta tähän päivään.

Perheen yhteiskunnallinen ja taloudellinen tilanne on määritellyt, millaisiin leluihin on ollut varaa ja millaisia leluja ylipäätään oli tarjolla.

Isäni rakensi meille lapsille leikkimökin. Siitä huolimatta, useimmiten rakentelimme vanhemman sisareni kanssa  pieniä koteja mm. tallinvintille tai talvisin teimme lumeen asuntoja, joissa oli paljon huoneita.

Leikkaluja ei vielä 1950 -luvulla kodissamme ollut. Ruokalusikka toimi hiekkalapiona.

Muistan, miten kotikuusemme juurella olleella hiekkakasalla leikin 'hankkimista'. Olin kuullut, että isä menee hankkimaan. Kun en tajunnut hankkimisen merkitystä, keksin sen itse. Hankin, kun lusikalla siirsin hiekkaa eri kasoihin.

Ensimmäisen nukkeni sain neljävuotiaana. Isäni tuli työmatkaltaan Kuopiosta ja toi minulle pienen nuken. 

Nukke oli tärkeä ja suruni oli suuri, kun naapurin tyttö oli sen varastanut. Monien selvittelyjen jälkeen sain nuken takaisin. 

Muistan Anttilan postimyyntiluettelon, jossa koreili ihana, vaatetettu nukke, joka sulki ja avasi silmät. Kovasti olisin sellaisen halunnut, mutta haaveeksi jäi.

Leikkimökissä leikimme astiankappaleilla ja kävyillä. Järvestä poimimme ulpukan siemenkotia, jotka näyttivät possuilta ja haisivat. Niille laitoimme jalat. Hyvin toimivat possuressuina.

Kotimme lähimetsässä, rakensin sammaleista peikoille majoja. Peikkoja en koskaan tavannut, mutta uskoin niiden käyvän, ainakin öisin, tutkimassa, onko maja asuinkelpoinen.

Enoni tyttärillä, Varkaudessa,  oli sen sijaan jo leluja, jotka tuntuivat uskomattomilta. Oli oikea hella, jolla nuket kokkasivat. Oli pieniä astiastoja ja nukenvaunut, jossa uinaili tyyllikkäästi puettu vauva.

Ja paljon muuta, josta maalaislapsena en edes voinut kuvitella. 

Enoni oli tehtaantyöläinen kuten vaimonsakin, mutta heillä oli jo mahdollisuus hankkia lapsilleen leluja, joita kaupoissa alkoi 50 - 60  -luvuilla olla tarjolla.

Tätä kirjoittaessa mietin, olisinko ollut onnellisempi lapsuuteni runsaasta lelutarjonnasta, kuin olin niistä vaatimattomista, ilman kaupallisia leluja.

Mutta, se on jo toinen tarina.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (54 kommenttia)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Olen vähän nuorempi, joten minulla oli jo kaupasta ostettuja leluja. Siitä huolimatta esim. paperinuket olivat kovaa kamaa. Kuitenkin parhaat leikkini sain ihan muista jutuista.

Osasin kyllä tehdä käpylehmiä, mutta en niinkään innostunut niistä. Yksi parhaita lelujani oli laudanpätkä, johon oli lyöty nauloja pystyyn. Käteeni työnnettiin tuo lauta ja pieni vasara, jossa oli sorkkarauta toisessa päässä. Ensin tuntui ettei mitään tapahdu. Jostakin vain hoksasin, että jos tarpeeksi kauan väännän, naulat irtoavat. Siinä sitä oli todellinen sisunnäyte, kun pikkulikka kieli poskessa kiskoi nauloja irti laudanpätkästä. Tuo erittäin alkeellinen paija opetti minulle paljon enemmän kuin mikään pedagoginen lelu.

Toinen lempparini oli nappirasia. Napeista saa ihan käsittämättömän hienot leikit aikaan. Vain mielikuvitus on rajana, ja mielikuvitustahan lapsilla riittää.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Olipas hyvin samantapaiset leikit Sinulla kuten oli omalla tyttärelläni. Se oli kuulapää vasara, haapapölli ja pussillinen 1" nauloja, parhaat lelut.
Kirjoittelinkin tuosta johonkin avaukseen.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Niin, Kalle!

Lapsen leikit ovat joskus myös malliopittuja aikuisilta. En tiedä, oliko tyttärelläsi tarve näyttää, että osaa isänsä tavoin vaikkapa rakentaa tai tehdä jotain konkreettista.

En tiedä, mutta usein ainakin pojat haluavat samaistua isäänsä. Miksi ei myös tytöt. Isähän voi olla ihailtava idoli!

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

Suht koht samat ovat meikäläisenkin lapsuuden leikkikalut olleet.

Tässä kuvassa on pääasiana aidan kaato:
https://www.marjattahalkilahti.fi/albumi/kuvia/221...
mutta jos oikein tarkkaan katsoo, niin näkyy siinä pienenpieni leikkimökkikin.

Isäni rakensi mökin minulle, kun olin alle kouluikäinen. Viime vuonna se tuli tiensä päähän. Laudat pysyivät alaosastaan paikalla enää vain vuorenkilpien tukemana ja katto oli siinä kunnossa, että Aapeli -myrsky olis viimeistään repäissyt sen taivaan tuuliin.

Mutta: kun tuollainen mökki siinä nököttänyt on, niin päätin, että nököttää jatkossakin, ainakin 100 vuotta. Rakennutin syksyllä paikalle upouuden ja ihan samanlaisen. Vanha mökki klapitettiin. Pikkuhiljaa sitä nyt hellan pesässä poltan. Muistelenkin, mutta en sure, enkä paru, kun on uusi tilalla.

Nuken ja hienot vaunut sain kuusivuotiaana. Nukke on hajonnut, mutta vaunut ovat tallella. Ovat varmaan olleet arvokkaat siihen maailman aikaan. Nyt ne on mun kotimuseossani ja vaikka kuinka yhden lapsenlapsen tekis mieli niitä käyttää, niin en raaski antaa. Annan katsella vaan, että säilyisivät katseltavana vielä hänenkin lapselleen.

Navettaan kerätyssaä kotimuseossa on esillä paljon paljon sellaista, joista tämän päivän nuori ei ole edes unta nähnyt. Paperinukkejakin on. On kaupasta ostettuja ja itse piirrettyjä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Marjatta, hieno tarina leikkimökistäsi!

Jälkipolville on tärkeää nähdä vanhempiensa kehityskaarta. Lelut ovat todellakin hyvin merkittäviä, vaikka ei niiden arvoa aina ole ymmärretty.

Porvoossa on lelumuseo, jossa kävin viime kesänä lasteni ja heidän lastensa kanssa.

Lapset olivat erittäin innostuneita ja hämmentyneinä kyselivät lisää tietoa lelujen aikalaisuuksista.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Millä leikin lapsena?"

- Parhaiten on mieleeni jäänyt punainen, valkoharjainen muovihevonen, johon oli asennettu keltaiset pyörät ja vetosilmukka narua varten. Lelu kuului mummolani "varustukseen", ja sen kera vietin monia iloisia hetkiä. Nautinnollisinta oli, kun hevosta sai vedetyksi tuvan lattialla kaaressa niin, että se kulki ralliautomaisesti siistissä sivuluisussa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Tuomo, kiva tarina hepasta. Mahtoiko suu päristää 'ralliautomaisesti' samalla.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Muistan, että minulla oli sellainen räsynukke ja vanhemmat sanoivat sen olleen minulle tärkeä. Minä kuitenkin muista kun heitin sen saunan katolle ja sen jälkeen se oli siellä. Ilmeisesti siihen loppui nukkeleikit.

Enolla oli sellainen peltinen paloauto ja sillä sai leikkiä vanhempien valvonnassa, että ei vain mene rikki. Se kun oli joltain sukulaiselta eno saanut ulkomailta.

Yleensä leikkikalut tehtiin itse, mutta lasikuulat ja kirppupeli oli myös käytössä.

Paperista tehtiin lennokkeja, vanhoista rattaista mäkiautoja ja talvella suksilla mäessä. Sitten tulivat luistimet ja mailat sekä jalkapallo.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Tuosta räsynukesta muistui mieleeni oma siirtymäobjektini, eli täkki. Olin kuin tenavien sarjakuvahahmo, kun vedin täkkiä aina perässäni. Hoitotätini laittoi täkkini aina välillä pyykkikoneeseen, ja olin todella vihainen, kun täkkini tuoksui pesun jälkeen vääränlaiselta. Ja sitä tuskaa, kun täkki kerran meni pyykkikoneessa niin rikki, että heitettiin roskiin. Muistan vieläkin sen tunteen, kun en enää saanut rakasta täkkiäni unileluksi.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Usein lapsilla on jokin merkityksellinen 'turvalelu' tai 'unirätti'!

Yhdellä lapsenlapsistani (nyt 10 v.) on ollut nalle, joka kulki kaikkialle mukana. Kerran nalle unohtui meille, eikä tyttö suostunut nukkumaan, ennen kuin nalle tultiin hakemaan kotiin.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Mollamaija oli minullakin ja ikioma peltiauto, isän teettämä. Mutta kaverien kanssahan paljon leikittiin, kaupungissa hypättiin kadulla ruutua ja piti osata kahdellakin hyppynarulla. Kuka muistaa mikä on lötä?

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Seija, 'lötä' ei sano mulle mitään. Olisiko jonkun murrealueen lelunimike?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #16

On se näköjään urbaanissa sanakirjassa, litteä kivi ruutua hypätessä.

https://urbaanisanakirja.com/word/lota/

PS. Näkyy olevan nykyään helppoa, ennen pyöritettiin kahta pitkää narua eri suuntiin ja piti osata ajoittaa hyppäämään menemisensä jotta pääsi väliin hyppäämään niitä kahta narua. Mikään ei ole niin kuin ennen:)

https://www.youtube.com/watch?v=Q7bUQJcqFXQ

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #24

Kappas vaan, että litteä kivi. Meillä ruutua hypättiin pientä laudan palaa potkimalla!

Ja, kuten toteat, mikään ei ole kuin ennen!

Leikit muuttuvat, lapset eivät!

Voisihan sitä tietenkin opettaa lapsille entisajan leikkejä.

Ainakin nuo mun lastenlapset kyselevät, millaista sulla oli lapsena!

Kun kerron, niin kyllä tyttöjä naurattaa! Mutta myös kiehtoo.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Ari, selvästi näkyy noissa leluvaiheissasi ikäkehitys.

Nuorempi veljeni (1955 syntynyt) muisti (kun eilen kyselin), että isä oli tehnyt hänelle auton, johon oli asentanut vanhan herätyskellon koneiston. Auto liikkui pienen matkan kelloa vetämällä.

Muistan myös, että isä valmisti pojille kerran puisen auton, johon mahtui istumaan. Pyörät olivat vanhoista rattaista.

Pojille lieneekin ollut helpompi tehdä ns. leikkiautoja, kun isätkin niistä itse innostuivat.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Tehtiin itse se mäkiauto ja ohjauskin toimi ratista, jonka olimme vohkineet tienvarteen jätetystä mossesta.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel Vastaus kommenttiin #22

Joo, myöhemmin ilman muuta mäkiautot ja puumajat. Tein Bart-kaverini kanssa katetun puumajan 10 metrin korkeudessa ja siinä oli ikkuna.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #30

Oli meilläkin majat ja sitten polkupyörän pumpusta tehty sutku, eli ilmakivääri. Kyllä sillä kasin lyijyhauleja ammuttiin. Sitten kielsivät kauppiaita myymästä koululaisille kasin hauleja, niin minä joka en ollut koulussa kävin niitä ostamassa;)

Ampumaradalta löydettiin laatikollinen käyttämättömiä haulikonpatruunoita ja ne sopivat vanhaan polkupyörän runkoon, niin sahattiin rungosta piippu, kyhättiin piippu kiinni lankunpätkään ja tehtiin sellaiset ritsat sinne taakse josta saatiin iskuri nalliin. Sitten vaan ampumaan "haulikolla", että sellaiset leikit meillä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuosta perheiden varallisuudesta täytyy kyllä todeta, että jos kyse on hyvin pienestä lapsesta, niin se ei ole ongelma. Kalliit lelut eivät ole alle viisivuotiaille useinkaan yhtään sen mielenkiintoisempia kuin käpylehmät tai tyhjät lankarullat.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Eikä vähän vanhemmallekaan, ainakin kuudenvanhalle mummolan magneettikin on kova sana, sillä on ongittu lattialta narusta kepin päästä ja kokeiltu mikä tarttuu, harpillakin saa aikaan yhtä ja toista. Kylpyammeessa on vesileluna suppilo, jota myös tratiksi kutsutaan, sekä pieni kukkien kastelukannu. Jne.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Tähän vuodenaikaan todellinen hitti on pihasaunan vesiastiaan viikon varrella muodostunut jää. Kun sauna on löylylämmin, otetaan vatiin vettä ja siihen jääkappaleita uiskentelemaan. Tämä jäävesivati nostetaan pikkulapsen viereen ylälauteelle, ja tenava viihtyy! Kun pienokainen ei malta pitää näppejään irti lumoavista jääpaloista, hän saa samalla sopivaa jäähdytystä käsiensä kautta, eikä tuskastu tai pitkästy.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Lapset rakastavat leikkejä, joita itse voivat keksiä. Siksi onkin luovuudelle hyväksi, että lelut eivät ole valmiiksi ajateltuja!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ja muovailuvaha jota tehtiin pallojuuston kuoresta. Sillä otettiin sitten painojälkiä eri asioista ja arvuuteltiin mistä otettu? Se leikki loppui kun vahasta jäi jälkiä niihin paikkoihin joita sillä oli painettu. Alkoivat sitten keräämään likaa ja jouduimme siivouspuuhiin.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #23

Juu, ja piestä tehtiin purukumia. Muistaakseni kolikkoja sutattiin paperin läpi ja saatiin näin oikeannäköinen raha kauppaleikkeihin.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Saman olen havainnut yksivuotiaan tyttärentyttäreni kohdalla. Nytkin, jouluksi, isänsä puolen iso suku osti tytölle valtavan määrän hienoja leluja.

Leluilla leikkimisen sijaan, tyttö rakastaa kiipeilyä, puiden ja lintujen katselua sekä rakentamieni tornien kaatelua.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Minulla oli äidin ompelema nalle, jonki nimi oli "Bömbös". Muistan vieläkin lämmöllä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Ilmari, hauska nimi nallellasi. Eikös 'pompöösi' suomalaisittain tarkoita eräänlaista pöyhistelevää ylemmyyttä!

Nallesi ei varmaan edustanut mitään tuommoista keikarointia.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Ei mitään sellaista: tehty vanhoista räsyistä ja silmäinä takin napit. Valitettavasti kului loppuun, kuten me kaikki.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Olen sitä 50-luvun sukupolvea, että ei ollut muuta kuin vanhemmilta sisaruksilta siitynyt nalle, jonka kanssa halusin nukkuakin.
Maaseudun leluja olivat kivet, kävyt, vesilätäköt, lumikinokset ja puut kiipeämiseen.
Ei se lelujen määrä, vaan laatu.
Saipahan ainakin liikuntaa, kun piti ravata lelujensa parissa pelloilla ja metsissä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Hannu, tuttua minullekin! Puissa kiipeily oli mielenkiintoista, mutta vain linnunpesien tarkkailuun. 'Kintut', eli jalat olivatkin sitten verinaarmuilla.

Tästä muistui mieleeni, että minulla oli oma laakea leikkikivi. Surukseni havaitsin, kotikonnuilla käydessäni, että uudet isännät olivat tehneet selkoa kivestä, peltoalaa laajentaakseen.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Linnunpesillä kiipeiltiin ja kun munista kuoriutui poikaset tuotiin navetan vintille ja syötettyyn "pullamössöllä", joka oli leivän muruista ja kauraryyneistä maitoon sotkotettu. Kasvoikin sitten sellainen kesy harakka joka lenteli olkapäältä olkapäälle ja tuli kutsusta ojennetulle kädelle.

Mummo ei tykännyt kun paskoi puhtaat pyykit, mutta kun harakasta aika jätti suri siinä missä me muutkin.
Nimi oli Pica.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #33

Meillä oli Hyrylässä harakka nimeltään Manolito. Nimi oli otettu High Chapparal -nimisen lännen sarjan pääosan esittäjästä.

Manolito oli hyvin sosiaalinen ja viihtyi perheenjäsenenä niin sisällä kuin ulkonakin. Ei oppinut lentämään, vaan tepasteli tai hyppeli muiden joukossa.

Kuoli sitten loppukesästä syötyään ampiaisen, joka pisti sitä kurkkuun.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #34

Voi Manolitoa - kova kohtalo pienellä!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #34

Meidän harakan nimi oli pica picasta otettu, eli harakan lainalaisesta nimestä. Pica kuoli myös syksyllä, kun oli kesy niin oli myös haukalle helppo saalis.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #44

Uskon myös, ettei villi harakka olisi tehny samaa virhettä ampiaisen suhteen.

Manolito oli hyvin viisas. Kerran se oli napannut yhden meidän valkoisista hiiristä purkista, jossa niitä elätimme. Ihmettelimme mitä se oikein nokkii keittiön ikkunan edessä olevan lintulaudan ja ikkunan pienan välillä, kun istuimme kettiön pöydän ääressä.

Sitten se huomasi, että katsoimme sitä ikkunan takaa. Se hyppäsi heti alas maahan ja piipersi avoimena olleesta ovesta sisään hypäten keittiön pöydän edessä olevalle ikkunalaudalle ja tutki tarkkaan lintulaudan ja ikkunan välistä aluetta. Sen jälkeen se meni takaisin ulos nokkimaan piilottamaansa hiiren päätä vielä syvemmälle, jotta emme olisi sitä nähneet.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #34

Muistan ennen sotaa vielä, että pihallamme Oinaalassa oli jotenkin "vammautunut" varis, joka ei pystynyt lentämään, mutta kotiutui meille. Sitä ruokittiin ja juteltiin sen kanssa.., mutta se yritti tulla nokkimaan paljaita varpaita. Siitä emme tykännet..!

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki Vastaus kommenttiin #33

Itselläni on samanlainen kokemus harakasta, jonka lapsena ristin Repeksi, vaikka en tänä päivänäkään tiedä, oliko se uros vai naaras.
Syötin sille vain lihaperäistä mitä koiran eväistä löysin.
Aika veijari linnuksi.
Tapasi lentää keittiön avoimesta ikkunasta sisään reijittämään voipalaa ja pöllimään pullaa.
Isä syytti sitä silmälasiensakin vohkimisesta.
Tarvitsi ojentaa vain käsivarsi ja kutsua nimellä, niin jostain se aina syöksyi.
Syksyllä se kuuli muiden harakoiden mekastuksen lähimetsässä, ja sinne lähti omiensa pariin.

Parin vuoden päästä talsin samassa metsässä ja taas harakat mekastivat.
Istahdin puun juurelle, ja aloin kutsumaan nimellä.
Kuinka ollakaan, yksi alkoi lähestymään oksa oksalta, vaikka muiden meteli vain yltyi. Se tuli kurkistamaan vain parin metrin päästä.
Itselleni on päivänselvää, että Repe kävi morjenstamassa vanhaa tuttua.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #35

Kyllä linnut muistavat ruokkijansa! Teillä oli varmaan tunteikas kohtaaminen!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #35

Meillä oli yksi tapaus nuoresta tuulihaukasta. Oli tullut syömään koiran eväitä kun olin niittämässä maakellarin lähistöllä. Mutsi sen sitten lopulta otti syliinsä kun se ei lähtenyt mihinkään. Ei siinä mitään vikaa löytynyt ja jatkoimme sen syöttämistä koiran eväslaatikosta löytyneillä keuhkon paloilla.

Neljä vuotta vanha veljeni yritti antaa sille lihaa liian nopeaan tahtiin ja tuulihaukka hieman hermostui. Sen ilmeistä oikein kuulsi läpi, että se ajatteli miten se kertoisi tilanteen omalta kannaltaan. Sitten lamppu syttyi sen pään päällä ja se näytti nyrkissään olevaa lihanpalaa ja sitten nyökkäsi, että "minulla on vielä".

Kyllä nauratti sen touhu. Koko iltapäivä meni sen kanssa touhutessa ja annoimme sille nimeksi Kilu. Koko kesän se sitten lenteli lähistölllä ja tuli aina kun huusimme kilu kilu. Ei tullut koskaan enää maahan meidän luokse, mutta teki pari kaarrosta päidemme yläpuolella ja kirkaisi muutaman "sanan".

Vielä seuraavana kesänäkin se tuli huudosta paikalle, mutta sitten muutimme paikkakunnalta pois eikä Kilusta ole enää havaintoa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #33

Mahtavaa! Kiintoisaa on tuo lintujen kesyyntyminen. Niihin kyllä kiintyy samaan tapaan kuin muihinkin lemmikkeihin.

Itse kävin vain tarkistamassa, on pesissä munia ja olin hengittämättä, kuten oli neuvottu.

Pesät olivat lähinnä (räkätti)rastaiden, jotka siinä ympärillä kovasti säksättivät vieraalle tungettelijalle.

Enää en hennoisi mennä lintujen pesintää häiritsemään.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Mirjamille vielä kiitos todella hauskasta aloituksesta. Sehän pani muistelemaan. Eräs suosituin (ja halvin) leikki hollantilaisilla kaduilla, 1950- ja 1960-luvulla, oli puhallusputki, joka syntyi ihan tavallisesta, muovisesta sähköputkesta. Nuolet siihen tehtiin paperista ja esimerkiksi yhdestä aku ankan sivusta sai tehtyä peräti kolme nuolta kun siitä leikkasi kolme pystysuoraa viipaletta. Hakusanoilla "blaaspijpje" ja "pijltjes" löysin oheiset kuvat, jotka paremmin kertovat mistä oli kysymys:

https://i.pinimg.com/736x/8b/ac/a8/8baca8d2152c425...

https://www.europeana.eu/api/v2/thumbnail-by-url.j...

Niitä paperinuoleja oli mukava puhaltaa avonaisiin ikkunoihin ym ja kun erään kenkäkaupan julkisivulta roikkui suuri terttu mainosilmapalloja me pikkupojat (Bart, Ilmari, Bennie) keksimme teipata pienet nuppineulat näihin paperinuoleihiin, jolloin polkupyörästä käsin ilmapallo toisensa jälkeen hävisi, jonka jälkeen julkisivulta roikkui vain narut ja muovijätettä. Silloin todella vielä tuntui, että pystyi vaikuttamaan maailman menoon...

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Ammoin suomalaisella maaseudulla ei ollut Ilmarin kertomaa hollantilaista "korkeaa teknologiaa"
Armottomat puhallusputkisodat käytiin, ja aseena oli sopivan kokoinen pitkä koiranputki ja panoksina pihlajanmarjoja.
Pihlajanmarjat tekivät häijyä ropistessaan kupoliin.
Keuhkot kuitenkin kehittyivät puhaltamisesta ja posket täynnä marjoja venyivät.
Koiranputki on erityisen pahan makuinen.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tein pienelle pojalle viime kesänä karhunputkesta, eikö niitä ollut?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Terttuseljan marjoja eli paskanmarjoja ammuttiin myös koiranputkella. Kemissä sattui ikävä tapaus nuppineulojen puhaltelijalle, eräs tuttu tyttö puhalsi nullineuloja ohuella muoviputkella. Pahaksi onneksi hän oli yskähtänyt tai jotain ja nuppineila oli mennytkin keuhkoon.

Tyttö leikattii Helsingin Meilahdessa ja pääsi sitten onneksi kotiinsa Kemiin.

Ikävät asiat seurasivat tyttöä yhä ja hieman sen jälkeen tyttö otti kyytiä kuormauton lavasta kiinni pitäen. Auton vauhti kiihtyi liian kovaksi ja kun tytön ote kirposi hän kuoli pudottuaan asfalttiin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Aika dramaattisia muistoja. Tuo "paskanmarjojen" ammuskelu koiranputkilla oli myös harrastuksemme. Mummolan pihalla kasvoi sellaisia puskia. Mielenkiintoista kuinka samanlaisia muistoja on melko täsmälleen samanikäisillä ihmisillä. Yksi harrastus lapsien keskuudessa siihen aikaan oli myös kilpailu siitä kuka pidättää kauemmin henkeä. Olin aika haka siinä lajissa, pääsin lähelle kahta minuuttia.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #48

Henkeäkin on pidätetty. Sitten oli sellainenkin leikki, että ensin vedettiin muutama kerta syvään henkeä kyykyssä ja noustiin seisomaan ja pidätettiin henkeä, toinen puristi takaapäin rintakehästä ja sitten puristettava pyörtyi. Nauraa käkätettiin kun virkosi, sellaisia ihme pakkoliikkeitä oli useimmiten herätessä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #49

Aika hurjia leikkejä! Onneksi ei tullut jälkiseurauksia (hapettomat aivot)!

Meillä oli tapana pyörittää toista kädestä niin kauan, että päästiin 'extaasiin', eli maa alkoi jalkojen alla keinua, pää täydessä huminassa.

Tosin tuota humausta yksinkin pyörimällä tehtiin. Voi olla, että samaa kokemusta lapset hakevat nyt tramboliinihyppelystä! Kyllä siinäkin aivot saavat 'kyytiä'!

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Ilmari, Kiva kuulla!

Tosi hienoja nuolia! Kuulunee enemmän pikkupoikien 'hauskoihin' leikkeihin. Kuvassa tyttö ihaillen katselee!

Jos tuo kenkäkaupan omistaja olisi bongannut, ketkä hänen mainospallonsa puhkovat, olisivatko pojat saaneet pientä kurinpalautusta.

Mukava kuulla myös muiden maiden lasten leikeistä. Suomessa pojat ampuivat herneitä ritsoilla, kohteena milloin mikäkin ärsyke.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Ne lelut mitä muistan varhaislapsuudestani olivat puusta veistettyjä. Jopa evakossa Uralilla isoisäni teki meille veljeni kanssa tikan, joka "nokkii" puuta. Sen "varpaat" laitoimme vaikkapa pöydän reunaan ja tönäisimme sen pyrstöä ja se alkoi sitten liikkua nokka-pyrstö-nokka edes-takaisiin eikä pudonnut.

Muuten leikkimiseen luonnosta löytyi kaikenlaista kävyistä, kukkasista, sammaleesta jne.
En varmaan koskaan ollut saanut lelua, joka olisi ostettu kaupasta. En ainakaan muista.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Viola, ihana isoisäsi! Hienot ovat taidot olleet 'vanhan kansan' käsissä!

Usein käsityönä tehdyillä leluilla on ollut myös nimet, jolloin ne olivat heti rakkaampia! (Ilmarin nalle 'Bömbös')

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Niin, isoisäni muistan aina lämmöllä!

No, jos lapsena leikkimisestä, niin puut olivat parhaat ystävät meillekin. Muistan esim., kun tuomen marjat kypsyivät, niin kymmenkunta lasta istuimme siellä saman puun oksilla, pidimme hauskaa ja söimme niitä marjoja, joitten jälkeen suupielet olivat mustana ja vatsa "kovana"! Tietenkin syljimme pois suusta sen kovan marjan siemenen!

Ne olivat tällaisia ne tuomenmarjat:

https://polzavred.ru/wp-content/cache/thumb/3a/abd...

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #53

Wau! Kauniita tuomenmarjoja.

Olen lapsena kiivennyt tuomien kukkia hakemaan niiden suloisen tuoksun takia. Marjat ovat kitkeriä, mutta ei myrkyllisiä. Niitä en syönyt.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Kiiltokuvavihkot muistilauseineen, tulivat lapsuuteni myöhempään kehitysvaiheeseen.

'Muista silloin minua, kun kirppu puree sinua' tai

'Onni on sellainen pikkuinen ukko, jolla on taskussa avain ja lukko, niillä se sitoo ystävät yhteen, niin kuin maamies pellolla lyhteen'.

Jokainen värssy oli tärkeä saajalleen.

Kiiltokuvia vaihdeltiin ja ihailtiin toisten vihkoissa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Sydämestäni kiitän kaikkia, jotka ovat innostuneet lapsuutensa leikkien muisteloista, jakamalla tarinaani.

Lapsuuden muistot ovat aarteita, jotka kantavat läpi elämän.

Elämän, joka lopulta on lyhyt taival maailmankaikkeudessa.

Tämän blogin suosituimmat