MirjamiParant1

Aika silloin ja nyt - kumman valitsen!

Lähden tästä reissuun. Matkustan ajassa 50 -60 -vuotta taaksepäin. Aikaan, jolloin maamme kipuili ulos sodan kauhuista. Aikaan, jolloin oli aikaa. Aikaan, jolloin perheisiin syntyi lukuisa määrä lapsia.

Lapsuus, mikä ihmeellinen aika. Ei huolia, ei vastuuta, ei pelkoa.

Tosin, pelkoja oli, mutta ne liittyivät lapsen mielikuvitukseen. Pimeällä maaseudulla, varjot muuttuivat vaaniviksi pedoiksi, tai peikoiksi, joita Anni Swanin sadut olivat tulvillaan.

Lasten kuunnelmat, radiosta, olivat ihmeellisiä seikkailuja, joiden kuunteluun ei kyllästynyt.

Leikit, nuo itse luodut pienet kodit navetan vintille, pääskysten kirmailu katonrajan paaluille rakennetuille pesilleen ja kesävieraiden tuomat Elannon ampiaspussin karkit.

Äidin huuto, syömään - ei olisi malttanut, mutta mentävä oli.

Palaan tähän päivään.

Suomessa on rauha. Ihmiset ovat valinneet uuden eduskunnan. Tyytymättömyys ei näy kaduilla, mutta kaikilla ei ole riittävästi rahaa elämiseen. Elämän arvot ovat kadoksissa.

Mihin tämä maa on menossa, kuulee kysyttävän?

Lapset leikkivät kuin ennenkin. Tosin leikit ovat saaneet uusia ulottuvuuksia. Leikkivälineitä on paljon. Liikaakin.

Älypelit, älykännykät ja nettielokuvat, vievät yhä suuremman osan lapsen vapaa-ajasta. Lapset elävät maailmassa, jota he eivät hallitse. Vanhemmat ovat huolissaan, miten rajoittaa. Nettimaailma on vaarallinen, jos viaton lapsi uskoo kaiken siellä puhuttavan.

Lastenpsykiatri Sinkkosta haastatellaan tuon tuostakin.

Sri Lankassa pommit surmaavat. Yksi perhe menettää kolme lastaan neljästä. Notre Dame palaa. Syyria on pommitettu, kansansa pakolaisleireillä ja turvapaikanhakijoina. 

Maailma on tullut lähelle - useimmiten surullisten uutisten kautta.

Sodat tuhoavat, terrorismi on äärimmäistä raakalaisuutta. Kuka tahansa voi olla seuraava uhri.

Lapset leikkivät ja katsovat kysyvin silmin. Aikuisten tehtävänä on suojella ja antaa turvaa, kukin omalla tavallaan.

Kaikilla ajanjaksoilla on oma tarinansa.

Palaisin kuitenkin sinne 50-60 -luvun Suomeen, jossa niukkuudesta huolimatta eli toivo, usko työhön ja toimeentuloon sekä turvallisuuteen.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän LasseHietanen kuva
Lasse Hietanen

Hei. Kiitos Mirjami. Pidin. Se mennyt on sitä aitoa, ainutlaatuista "lintukoto"- aikaa, johon mielellään aina palaa ja sitä sydämestään, myös lasten lapsilleen, takaisin halaa. Siunaten Lasse.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Luin Mirjami kommentteja.

Puhuttiin kauniisti totuuden puhujasta ihmisen vapahtajana. Onko jotain tekemistä kielen kanssa?

Suomenkielisiä valmistetaan omakielisissä hartauksissa kohtaamaan Jumalan valtakunta sisällissodan sankarikummuissa. Että muistaisimme maan matosina pyytää armoa. Ihmiseltä ihmiselle.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Kielen avulla tulkitaan totuutta, mitä totuus kenellekin edustaa.

Puhumme syyllisyydestä, vapahtajasta, armosta, anteeksiannosta ja ihmisyydestä, jotka sanat olemme oppineet jo lapsina.

Sanojen sisällön ymmärrys muuttaa suhdetta sanoihin.

Muistan lapsuudestani virren, 'ystääväsäälapsiien' jota koulun hartauksissa laulettiin. Sanat opin nuottien turvin, ymmärtämättä, mitä ne tarkoittavat.

Kun virren sanat avautuivat myöhemmin, oli se sykähdyttävä hetki.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Hyvin kuvailit! Me leikimme kotia yksinkertaisin leluin. Se paha maailma joka silloinkin oli olemassa ulottui meille vain kotikylään, siitä eteenpäin oli mielikuvituksen varassa.
Tänä päivänä lapset joutuu tai saa elää laajemmin.
Onneksi lapsi on mukautuva.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Lapset leikkivät sodista huolimatta. Myös pakolaisleireillä, lapset löytävät ilonsa, jos heillä on aikuisten verkosto ympärillään.

Pahuutta on aina ollut, pienessä tai isossa mittakaavassa. Olihan meidänkin kylällä väkivaltaa, alkoholismia ja köyhyyttä, mutta kaikesta oli kuitenkin päällimmäisenä tunne, että on ollut turvassa.

Kiitos vanhemmille, jotka loivat kodin ilmapiirin turvalliseksi.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Hyvän ja turvallisen elämän eväät saadaan jo lapsuudessa. Tämä ei tarkoita, että kodin on oltava varakas. Ei, vaan perusasioiden on hyvä olla kunnossa.

Maslowin tarvehierarkia on tästä hyvä esimerkki. https://fi.wikipedia.org/wiki/Maslow%E2%80%99n_tar...

Tästä syystä tarvitsemme viisaita johtajia, jotka eivät elä yltäkylläisessä, rahaa palvovassa maailmassa, vaan maanläheisessä realismissa, jossa kaikki yhteiskunnalliset tasot huomioidaan.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

On myös tarpeen kertoa, että kouluttautuminen pimeältä maaseudulta ei ollut mahdollista.

Maaseudun perheiden lahjakkaat lapset joutuivat useimmiten piioiksi varakkaille perheille tai muutoin hyväksikäytetyiksi kaupunkiyhteisöissä.

Itse, olen raivannut tieni, työn, opiskelun, työn, opiskelun ja vieläkin työn ja opiskelun kautta toivoon, jota maaseudun lapsilla ei ollut.

Muutos alkoi 1970 -luvulla, jolloin Suomea alettiin todenteolla nostaa jaloilleen.

Kiitos Sosiaalidemokraattisen kansanpuolueen, jonka avulla sosiaalinen eriarvoisuus väistyi ja ihmisten usko tulevaan oli vahva.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

60-luvun muistan paremmin. Elämä oli varsin niukkaa, mutta kaikki tulivat toimeen töitä tehden.
Ihmiset auttoivat toisiaan, ja palkkaa siitä ei kyselty. Maalla koko kylällä oli yhteinen puimakonekin, jota siirrettiin talosta toiseen ja talkooväki seurasi mukana.
Nykyään sellaista yhteishenkeä ei taida olla jäljellä.
60- ja 70-luku olivat varsin selkeää aikaa, mitä nyt Neuvostoliittoa vilkuiltiin, mutta kyllä Urkki hoitaa.

Mitä tulee opiskeluun maalla, niin naapurin kössin kanssa istuttiin saunan takana, ja pohdiskeltiin, että mennäkö oppikouluun naapurikaupunkiin vai ei, ja päätettiin, että kissan viikset, ei mennä kun ei se ylioppilas mikään ammatti ole.
Hänestä tuli merkantti, ja oli ikänsä kaupan palveluksessa. Minä seikkailin vuosia ulkomaita myöten, ja päädyin ulkomaankauppaan.
Jotenkin ne palaset aina loksahtavat kohdalleen.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Hannu, kiitos kokemuksesi jakamisesta!

Tutulta tuntuu nuo maaseudun yhteiset. Urkkiin luotettiin ja uskottiin.

Opintojen kannalta, kaikkien ei tarvitsekaan käydä lukiota, saati tavoitella tohtorin tutkintoa.

Työ on tarjonnut myös oppimisen ja eteenpäinmenon.

Nyt, nuoret tuskailevat, miten saada opiskelupaikka yliopistossa tai korkeakoulussa.

Rauhoittelen, että aikaa on. Kilpajuoksuun ei tarvitse lähteä.

Tämän blogin suosituimmat