MirjamiParant1

Juhannus v. 1971

  • Järvi ja laituri v. 2017!
    Järvi ja laituri v. 2017!
  • Pihani orvokit - sinivalkoinen Suomi v. 2019!
    Pihani orvokit - sinivalkoinen Suomi v. 2019!
  • Matti kissan juhannusaaton aamu 2019! Raapipuu bongattu - kynnet terävinä kohti uusia seikkailuja.
    Matti kissan juhannusaaton aamu 2019! Raapipuu bongattu - kynnet terävinä kohti uusia seikkailuja.

Elämä vaeltaa reitillään, kuin tuntisi menneen ajan ja kokeilisi uutta.

Silti, se uusi, jota kokeilisi, ei tunnu tärkeältä.

Mennään sitten muistoilla.

Juhannusaatto vuonna 1971 oli ankea. Olin yksin ja mietin, ehkä minun pitäisi jotain keksiä.

Kävely ulkona ei tunnelmaani nostanut, oli hiljaista ja synkkää. Niin synkkää ei voi olla, kuin keskikesän juhlan aattona Keravan raitilla. 

Autoileva nuorimies pysäytti ja pyysi kyytiin. Epäröin, mutta lähdin. Ajelimme. Hän oli häirikkö.

Yritin päästä eroon. Käytin kaikki hämäyskeinoni ja pääsin. Huh!

Seuraavana päivänä, eli juhannuspäivänä, nousin junaan ja menin Helsingin keskustaan, opiskelijakuppilaan ja tilasin oluen.

Istuin tovin pöydässä yksin, kunnes minua lähestyi nuori mies, joka puhui murtaen englantia. Hän kysyi, tiedänkö paikallisen työvoimatoimiston osoitteen. 

Maaseudulta tulleena, en tiennyt Helsingin palveluista, mutta naapuripöydän kohtelias herrasmies toi pöytään puhelinluettelon, josta osoite löytyisi.

Osoite ei kuitenkaan kiinostanut tulijaa. Hän päätti istua pöytääni ja siemaili lasistani olutta. 

Ranskalainen englanti ei kuulostanut minusta kovinkaan ymmärettävältä, mutta sen verran kävi ilmi, että nuorukainen oli liftimatkalla pohjoismaissa. Kaverinsa oli lähtenyt Porin jazz-tapahtumaan ja mies itse, jäi Helsinkiin.

En tiedä aikaa, jonka yhdessä istuimme, mutta lopulta nuori mies suuteli minua. Suuteli niin kiihkeästi, että meidät ajettiin ulos.

Koska nuorella miehellä ei ollut yöpaikkaa ja itsellänikin oli olo, että voishan tätä vielä jatkaa, niin päätimme hypätä Junaan ja matkustimme Keravalle.

Katselin kauhuissani miehen kantapäitä, jotka olivat kuin saharan erämaa. Pitkät kävelyt olivat jättäneet leimansa, mutta eihän se haitannut, kun rakkaus roihahti.

Seuravana päivänä suuntasimme pihamökilleni Korsoon, jossa asuin. Keravalla olin ollut vain veljeni kotona käymässä.

Nuori mies jäi luokseni pariksi viikoksi.

Minä kävin töissä ja mies kävi Korson ainoassa kahvilassa ja oppi sanomaan - yksi kuppi kahvia!

Loput ajat hän piirteli hienoja kuvia ja nautti olostaan luonnossa.

Miehelle Poste restanteen saapunut kirje, pysäytti. Nuorempi veljensä oli ongelmissa huumeiden käytöstä, joten kaverini piti lähteä pikaisesti Ranskaan. 

Vuoden 1971 juhannus päättyi, mutta sen jälkeen tuli paljon uusia. 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Onko niin, että juhannusta voidaan juhlistaa vain mökeillä ja järvimaisemissa?

Kun Yle toitottaa juhannusjuhlintaa Taivassalossa, jossa hyvinvoivat perheet nauttivat ja syövät hyvin, niin miten ne ihmiset, joiden elämässä ei ole edes centinvertaa ostaa vaikkapa niitä grillimakkaroita.

Kovin on Yleltä yksisilmäistä juhlamieltä - silti juhannus on jokaisella!

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

Äitini ja hänen vanhempi siskonsa olivat viimeisillään raskaana, mutta päättivät v. 1970 lähteä juhannustansseihin. Yötä kaikki sisarukset viettivät perheineen tanssilavan lähellä olevassa mummolassa. Aamuyöstä piti äidin siskon soittaa taksi, synnytys oli käynnistynyt. Huiskuttaessaan pihaportaalla sisarelleen ja toivottaessaan tälle onnea matkaan, äiti oli kuullut taksikuskin huikkaavan että "eikö se toinenkin rouva joutaisi jo synnyttämään". Äiti oli pidellyt isoa mahaansa ja nauranut:"Ei minulla ole kiire mihinkään!".
Paria tuntia myöhemmin oli pitänyt soittaa toinen taksi. Serkkupoika ja veljeni syntyivät samana päivänä.

Nuorena opiskelijaneitona jäin itse kerran jumiin pieneen ystävättäreni yksiöön kanadalaisen jääkiekkoilijan kanssa. En tässä ystävättäreni yksityiselämää avaa, mutta huomasin keittäväni teetä puoli yötä siirtäessäni nukkumaanmenoa, sillä huoneessa oli vain yksi sänky. Viimein lörpöttelyä ja teenjuontia ei enää jaksanut ja sovittauduimme siihen nukkumaan. Kerrottakoon että en ollut innostunut mistään miesseikkailuista, taide vei jo mennessään, joten yritin siinä saada unen päästä kiinni. Herra jääkiekkoilija oli illan taklauksista mustankirjava ja nukahti nopeasti. Minun jalkani alkoi puutua yrittäessäni olla hiljaa. Sitten hän kääntyi unissaan ja hänen jalkansa lensi päälleni. Olin juonut hirveän monta kuppia teetä ja mietin miten ihmeessä pääsen kylppäriin siitä loukusta.
Aloin ujuttautua hitaasti lattialle - tilanne oli varsin koominen - möngersin itseni alas lattialle kuin käärme. (Jos Mr Beanillä olisi sisko...) Jouduin käymään kahdesti kylppärissä ja kirosin teenjuonnin. Lopun yötä pelastikin armelias uni.
En tiedä, vieläkö Vaughn Karpan on jääkiekkopiireissä. Hirmuisen mukava ja asenteeltaan "isovelimäinen" mies, näkihän hän että olin ujo runotyttö, joka ei ymmärtänyt miesten päälle kertakaikkiaan yhtään mitään. Eli mitään juoruja tai eteenpäin kerrottavia juttuja ei tästä pääse todellakaan syntymään, hupaisa muisto kuitenkin :D

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Hienoja tarinoita - rouvat saivat synnytykselleen kyytiä tansseissa!

Ja Sinä yhden kokemuksen miehestä, joka osoittautui herrasmieheksi.

Tuo sängystä kiemurtelusi olet niin hyvin kuvannut, että voin sen jopa tunnistaa kehossani.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

Nyt kun oikein muistelen niin muistan ajatelleeni että koskaan en juo enää teetä jos samanlaiseen tilanteeseen joudun. No en kyllä ole joutunut... :D
Höhliä juttuja on niin paljon, ei oikein tiedä, kannattaako kaikkia muistaakaan.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #4

Muisteleminen on siitä mielenkiintoista, että kun yhden oven avaa, ovia alkaa aueta moniin suuntiin.

Kaikki elämän varrella tapahtuneet eivät tunnu edes siedettäviltä saati muistamisen arvoisilta. Silti ne ovat tapahtuneet.

Ikävät asiat halutaan unohtaa, mutta tosi ikävät, eli jopa traumaattiset, on hyvä käsitellä.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen Vastaus kommenttiin #5

Traumaattiset ja vaikeat asiat tuppaan laittamaan piiloon, en käsittele niitä kuin omassa päässäni. Ehkä ne jonain huonona hetkenä ryöppyävät jostain heikosta kohdasta ulos tulevaisuudessa. Mutta Tankki täyteen töllösarjan Sulo Vilenkin tuumasi kerran tulevaisuudesta puhuttaessa jotenkin että "Kyllä me on aina pärjätty tulevaisuudessa, eiköhän me nytkin pärjätä tulevaisuudessa.." Taidan olla vähän Sulo Vilen.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #6

"Traumaattiset ja vaikeat asiat tuppaan laittamaan piiloon, en käsittele niitä kuin omassa päässäni."

- Onko yksinään ajatteleminen sitä käsittelyä, jota ulospääsy edellyttäisi, vai onko se sittenkin vain törmäilyä seinästä seinään sen sijaan, että sytyttäisi valon ja löytäisi oven?

"Kyllä me on aina pärjätty tulevaisuudessa, eiköhän me nytkin pärjätä tulevaisuudessa.."

- Just! Aina ne asiat jotenkin järjestyvät, jos eivät aivan ihanteellisesti niin sitten vähän huonommin.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #7

Asiat järjestyvät ja aika hoitaa! Näinkin se menee.

Post-traumaattinen reaktio voi kuitenkin yllättää, ellei ole uskaltanut tai ollut edes tilaisuutta kohdata ahdistava, pelottava, mieltä kuohuttava tilanne.

Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää amerikkalaissotilaita, jotka Vietnamin sodasta palattuaan alkoivat oireilla painajaisilla ja muilla itseään vahingoittavilla tavoilla. Heidän hoitoaan varten luotiin traumaterapia, jonka avulla saatiin monille kärsiville pelastus parempaan.

No, minä tässä tietenkin alan ammattilaisena puhun, mutta ketään ei voi pakottaa muotteihin. Jokainen huolehtii omasta kärsimyksestään tavalla tai toisella.

Kaikki eivät pääse terapiaan, vaikka haluaisivatkin. Näin se on tämän päivän Suomessa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #6

Niinhän se on! Kukin tavallaan! Jokaiselle sattuu ja tapahtuu. Fatalismi (kohtalonusko) voi auttaa tiettyyn rajaan saakka. Kun uskoo, että asioille ei voi mitään, niin kärsittävä on ja aika hoitaa.

Tunteiden käsittely on pelottavaa, mutta jos siinäkin uskaltaa ottaa ensi askeleen, niin puhdistuminen voi pelastaa jopa hengen.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

"Ja Sinä yhden kokemuksen miehestä, joka osoittautui herrasmieheksi."

Minulla oli koululaukku mukana ja hän huomasi sieltä pilkistävän englanniksi kirjoittamani aineen lumisesta metsästä, sen yritin napata pois mutta herrasmies luki sitä silti. Mikä eniten harmittikin kun tapasi älykkään ihmisen, mutta se englannintaitoni oli silloin surkeaa kouluenglantia. Tunsinkin itseni siksi melko tomppeliksi.

Menin samana kesänä töihin Tukholmaan ja opin muutamassa viikossa hyvin ruotsia, nyt se on unohtunut, mutta sittemmin viipyminen joitakin viikkoja New Yorkissa sai sen puhepuolen englanninkielessäkin sujumaan. Tänä päivänä internet tarjoaa kaikille mahdollisuuden kommunikoida eri kielillä, ja se ääntäminenkin kuulostaa nykyään vähemmän rallienglannilta.
...nyt muuten muistui mieleen että minulle järjestettiin treffit sielä NY:ssa jonkun merijalkaväessä palvelevan miehen kanssa ja tälläsin itseni nätiksi. Hän tuli hakemaan minua hienolla avoautolla ja ensimmäiseksi istuin hänen hienot RayBan lasinsa mäsäksi. Sitten söhläsin nurin viinilasin ruokalautaseni päälle kun olin niin kömpelö ja lopulta hermostuneena kiitin hienosta illasta ja halusin äkkiä majapaikkaani takaisin. En ole ikinä sen jälkeen suostunut sokkotreffeille, enkä muuten ole ikinä nauttinut julkisilla paikoilla aterioimisesta. "Nuorena ja nättinä" sitä tosin saa paljon anteeksi, mutta enää ei semmoisia valttikortteja ole hihassa :D

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #10

Sirkku, tuossapa hyvää materiaalia elokuvaksi!

Jännittämisellehän ei mitään voi, sen vaan joutuu hyväksymään.

Olin itse usein diplomaattikutsuilla ex-mieheni kautta. Kerran istuin nuoren miehen vierellä, joka jännitti. Kun hän lähti hakemaan ruokaa, kompastui hän pienen maton kulmaan ja oli kauhuissaan.

Kukaan ei kiinnittänyt hänen kompastumiseensa huomiota (paitsi minä), selvisi hän kunnialla takaisin pöytään.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen Vastaus kommenttiin #11

Kyllä aikamoisiin tilanteisiin olen joutunut.. yleensä siksi että olen niin mahdottoman kohtelias enkä ole osannut hajamielisyyttäni luovia tilanteiden ohi vaan jään pällistelemään ja ihmettelemään ja usein auttelemaan.
Kaikista tilanteista ei millään voi toimittaa ääneen, täytyy säilytellä näitä arvokkuuden rippeitä :D

Yritinkin jo kääntää ajatteluni ja lörpöttelyenergiani turvallisemmille laitumille tekemällä äsken kuvakollaasin puutarhastani. Siellä en yleensä joudu vaikeuksiin.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #12

Hyvä Sirkku!

Itsekin pärjään parhaiten pienen pihani puutarhan kanssa. Puhun kasveilleni ja kysyn, ovatko janoisia. Iloitsen niiden kasvusta ja rohkeudesta elää.

Onhan minulla myös koirat ja kissa, jotka ovat aarteita, elämäni jyrkänteillä.

Vaikeudet tuovat mahdollisuuksia. Niistä olen aina kiitollinen.

Tämän blogin suosituimmat