*

MirjamiParant1

Unohtumattomia hetkiä!

Sinä aamuna. Roomassa, heräsimme hyvin nukkuneina. Kuumuus ei tuntunut hotellihuoneessa. Edellisen päivän kävelyistä tiesin, että yhtään askelta ei tänään, ellei matkassa ole vähintään kokonainen rivi vyötärölle viriteltyjä vesipulloja. Tosin, Roomassa on, paikka paikoin, katujen juomapisteitä, joista voi valuttaa kylmää kuivuneeseen kurkkuunsa.

Hotellin aamupalan jälkeen teimme alustavan suunnitelman päivän kulttuurisista nähtävyyksistä.

Nuori mies, 16 vee, oli päättänyt nähdä Cesarin ja kaikki muut historialliset nähtävyydet. Colosseum - super!

Kävelimme roomalaisia katuja kuin unessa. Skoottereita piti kuvata, sillä pojalle oli luvattu ostaa menopeli, jonka malli viehättäisi. Kävelimme kujia ja kortteleita. Kaikkialla oli katukauppiaita. Fake - laukkuja, etc.  Poika osti äidilleen laukun. Maksoi enemmän kuin tarpeen, mutta iloitsi tuliaisestaan.

Hotellin respasta saimme suosituksen ruokapaikasta, jota iltapäivällä lähdimme etsimään.

Paikka löytyi läheltä hotellia, mutta sisääntulon kanssa oli pientä epäselvyyttä. Lopulta onnistuimme, tai sitten emme. Sivukadulta pääsimme hotellin aulaan, joka ei ollut pääsisäänkäynti. Turistit tunnistetaan ja heitä luonnollisesti kohdellaan arvokkaina. Hotellin hovimestari opasti meidät pöytään.

Siinä vaiheessa, tarkastelimme ulkoista habitustamme, ja totesimme, että paikka on meille ehkä  turhan hieno. Suurin osa paikalla olleista oli pukeutunut tyylikkäästi, meillä halvat shortsit ja rähjääntynyt T-paita. Jalassa kunniattomat läpsyttimet.

Päätimme kuitenkin ruokailla, sillä nälkä oli oman kehomme kutsumaton vieras, joka piti häätää hinnalla millä hyvänsä.

Ruuat oli aseteltu moniin eri pöytiin. Itse valitsin makuja, joista olin tietoinen.  Poika, ennakkoluuloisena, otti lautaselleen runsaasti herneitä.

Ruokaillessamme, hänen herneensä sinkoilivat lattialle ja oma tunnelmani maukkaasta ateriasta katosi jokaisen herneen putoamisen myötä.

Tänään, kolme vuotta myöhemmin, ruokailimme pojan (19 v.) kanssa Vantaalla, kiinalaisessa. Lautaseni oli matala ja riisit putoilivat siitä helposti. Poika havannoi, miten olen pudotellut ruokaani lautasen ulkopuolelle.

Hän totesi, osamme taitavat olla vaihtuneet!

Poika pyyhki servietillään ylimääräisen lautaseni ympäriltä. Kysyi, haluatko jäätelön. Kiitos, kyllä!

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Ihan vielä, en ole valmis vaihtamaan roolejamme, mutta olen tyytyväinen, että pojalla on huumoria - parasta sukumme lääkettä!

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Aivan ihana muisto! Yhteinen huumori on elämänsuola.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Elle! On kyllä paljon naurettu meidän Rooma -ruokailullemme! Eilen sain sitten vastalääkettä pojalta. Eihän tästä naurusta tule loppua!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Todella kiva muistelo!

Tuli mieleeni jo aiemmin täällä Vapaavuorossa hiljattain kertomani oma kokemus Italiasta. Refereeran sen uudelleen:

Olimme siipan kanssa autolomalla Italiassa ja paluumatkalla sunnuntaipäivänä valuutta loppui kesken Bolognassa. Minulla oli kyllä D-markkoja, mutta ei liiroja, eikä 80-luvun alkupuolella oikein pärjännyt luottokortilla pelkästään.

Näin keskustassa "Jolly Hotel" -nimisen pramean hotellin ja tuumasin, että voisin varmaan sen respasta vaihtaa rahaa. Parkkeerasin auton hotellin eteen ja astuin sisään.

Lomapartani oli kasvanut sängeksi ja ylläni oli hikinen keltainen Peugeotin mainosteepaita, jaloissa resuiset siniset farkut ja lenkkarit. Hotellin aulassa soi klassinen musiikki ja kristallikruunujen alla istuskeli kahvilapöytien ääressä liituraitaan ja kalvosinpaitoihin sonnustautuneita hotellivieraita hillityssä atmosfäärissä.

Suuntasin kohti respaa ja sen takana seisoskeli harmaahapsinen kultasankaisia silmälaseja päässään pitävä arvokkaan näköinen arsitokraattinen herrasmies. Pienen vilkaisun taisi luoda minuun lähestyessäni, mutta käänsi katseen nopeasti pois.

Aloin kuitenkin puhutella häntä ja ojensin pari sataa D-markkaa käteistä rahaa pyytäen saada ne vaihdetuiksi liiroiksi. Sanaakaan sanomatta hän otti rahat käteensä ja poistui takahuoneeseen vilkaisematta edelleenkään silmiini lainkaan.

Tuokion kuluttua hän tuli takaisin kädessään kirjekuori. Hän ohitti minut sanaakaan sanomatta ja aloin kulkea hänen perässä kohti ulko-ovea. Hän avasi oven kadulle ja piti sitä minulle auki "kohteliaasti". Kun olin astunut kynnyksen yli, hän ojensi minulle kuoren käteen ja sulki oven.

Kuoressa oli oikein tilitettynä virallisen kurssin mukainen määrä liiroja.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Hauska muisto sinullakin. Italia on Italia ja siitä minä kovasti pidän. Sinne olen aina valmis palaamaan ja jossain vaiheessa jopa mietin, että voisin siellä asua. No ainakin jonkin aikaan. Ehkä vielä joskus. Roomassa olen ollut lukemattomia kertoja ja Genovaan pitäisi mennä. Siellä on kavereita. Olemme ajelleen rannikkoa pitkin ja vierailleet eri kaupungeissa ja nauttineet kaikesta mitä olemme nähneet. Ihania ihmisiä. Pohjoisessa erilaisia kuin etelässä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Pohjois-Italiassa on todella erilainen kulttuuri kuin etelässä ja ihmiset ovat "rodultaankin" toisenlaisia. Hyvin paljon vaaleita ja punatukkaisia löytyy joukosta. Keskipituuskin on aivan erilainen kuin etelässä.

Mutta siitä huolimatta Italian ja Sveitsin italiankielisen osan raja erottaa toisistaan kaksi tyystin erilaista elämänmuotoa. Asustelin itse Comossa 70-luvun lopulla jonkun aikaa ja Comon kaupungin yksi alue on nimeltään "Ponte Chiasso". Toisella puolella rajaa Sveitsissä on kaupunki nimeltään Chiasso.

Tuon rajan ylittäminen merkitsi aina "la dolce vitan" vaihtumista eruooppalaiseen struturaalisuuteen ja hillittyneisyyteen. Kun Italiassa siihen aikaan ajeltiin kovaa meteliä pakoputkestaan pitävillä pikkuautoilla ilman turvavyötä torvea välillä soitellen ja liikennevaloista piittaamatta, niin Sveitsin puolella Chiassossa sen sijaan hillityn tyylikkäät rouvat taluttivat puudeleitaan jalkakäytävällä, autot pysähtyivät säntillisesti suojateiden eteen ja liikennevaloja oli joka kulmassa. Samaa italiaa silti puhuivat, ei ehkä yhtä paljon käsimerkkejä käytellen kuitenkaan.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #6

Tuota eroa mistä kerrot en ole kokenut, mutta pohjois-italian vaaleuden ja erilaisuuden kyllä. Pohjoinen on varakasta ja ahkeraa aluetta. Sehän näkyy.

Koin, että Nizzassa on myös italialaisvaikutteita.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #6

Raja voi olla vain korttelin mittainen, mutta erot näyttäytyvät nopeasti myös Saksan ja Ranskan välisellä rajavyöhykkeellä. Muistan aina lomamatkamme, jonka alkupää Travemunden satamasta oli huolitellun näköistä, jämptiä saksalaisuutta, mutta välittömästi Ranskan puolelle tultuamme, anarkisuus suorastaan sai aivot eri taajuudelle.

Ranskan maaperällä tunnelma vaihtui rennoksi. Jopa autoilijoiden tööttäilyt tuntuivat romanttisilta.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Juha! Mainio juttu. Onneksi 'turistin' rohkeus voittaa turhan koketeerauksen!

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Syyskuu 2008. Nousin aamupimeässä Vallettan satamassa pikalauttaan, joka suuntasi kohti pohjoista. Matka Sisilian Pozzalloon vastaa melko tarkasti etäisyyttä Helsingistä Tallinnaan, ja muutaman tunnin kuluttua olin Italiassa.

Matka jatkui turistibussilla saaren itäistä rantatietä pitkin kohti Taorminaa. Aurinko kohosi oikealla puolella yhä korkeammalle Välimeren yllä, ja sai vedenpinan loistamaan häikäisevän kultaisena. Vasemmalla sitruunalehdot jatkuivat kilometrien mittaisina. Bussin stereoissa soi tilanteeseen täydellisesti sopiva musiikki, italialaiset iskelmät. Me matkustajat olimme joko sopivan väsyneitä tai kokemuksestamme lumoutuneita, koska kukaan ei puhunut mitään. Kaikki tämä muodosti tavattoman ehjän ja onnistuneen elämyksen, joka kertautuu mielessäni usein.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Hyvin onnistuit tempaisemaan lukijasi mukaan tilanteeseen.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Tässäkin tapauksessa saattaa olla, että vuosien takainen juttu on lähtenyt muistikuvissani elämään omaa elämäänsä, vaikka "puhuin niin totta kuin voin..."! Tarkistin toki kirjoittaessani vielä ilmansuunnat, sijainnit ja etäisyydet, etten joutuisi faktantarkistajille selittämään mitään esim. vaihtoehtoisista totuuksista.

PS. Valletta - Pozzallo -linjaa liikennöi Virtu Ferries.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Tuomo, joskus parhaita ovat tunnemuistot. Voin kuvauksestasi tunnistaa hienosti maiseman, tunnelma on kuitenkin omasi.

Vaikka valokuvaaminenkin on paikallaan, tuntuu, että varsinkin nykyisin, porukoilla ei ole aikaa haltioitua näkemästään, sillä kuvien räpsiminen ottaa tilan autenttisen lumon tunnelmasta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset