MirjamiParant1

Mindi täytti puoli vuotta 8.1.

  • Kukkakimppu täytti pöydän!
    Kukkakimppu täytti pöydän!

Koiranpennun elämä on mielenkiintoinen vaihe myös ihmisen elämässä.

Olin ilmeisimmin muistellut kymmenen vuoden takaista, jolloin yli kympin iän saavuttanut, rakas parsonini, Mandi, on. Hänestä ei voi sanoa muuta kuin että. rauhallinen.

Vai olinko jo unohtanut hänen pentuaikansa?

Saatoin olla. Silti, mietin, onko Mindi yliaktiivinen, onko kenties perimää vinttikoirista. 

Parsonithan ovat risteytettyjä vinttikoirista ja mäyräkoirista. Kiitos pappi Russell, joka halusit metsästyskoiran, ilmeisimmin Englanissa käytettyyn ketunmetsästykseen.  

Tämä pentu on aivan jotain muuta. Se on utelias. Se on malttamaton. Se levittelee lelunsa ympäriinsä ja oppii nopeasti namin merkityksen. 

Siis, ehdottoman älykäs pentu, jota en osannut odottaa.

Mindi on koiraälykko, josta tulisi etsijä. Myös juoksija. Hänen juoksuspiraalinsa pihallamme, ovat upeita.

Etsijänä näkisin hänen olevan huippua. Poliisit saattaisivat kiinnostua. Onhan rahanhaistaja, Jekku, samasta Kennelistä lähtöisin.

Mutta, nyt. Jäitä hattuun.

Pentu on vasta puolivuotias.

Kasvamme rakkaudellisessa hyväksynnässä ja turvallisessa ympäristössä. 

Aika näyttää, mihin suuntaan kehitys johtaa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (42 kommenttia)

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Ja kauniskin Mindi on pitsiliinalla poseeraten.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Eihän tuo puolivuotiaaksi kovin malttamaton ole kun kuvankin olet noin saanut.
Minun ihannekoirani toimisi puolivuotiaana juurikin kuin Mindi. Saalisvietti (kutsutaan usein virheellisesti metsästysvietiksi) on perusvietti, jonka avulla koirasta voi tehdä ihan mitä haluaa. Säälittävää joissain roduissa tuo saalisvietti käsitetään rasitteeksi ja jalostusteitse sitten on se onnistuttu lähes karsimaa = mitääntekemätön koira. Eräästä saksanpaimenkoirayksilöstä oli melkoiset kokemukset kun sille piti saada koetulos, tein kaksi kuukautta töitä kunnes sen alimman tuloksen läpäisy onnisti. Sekin tulos tuli yhdestä helpoimmasta; jälkikoe.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Kiitos Kalle! Sanasi rauhoittavat ja ilahduttavat.

Onhan koirilla myös luonne-eroja kuten ihmisilläkin. Vanhempi koirani on itse rauhallisuus. Lapsenlapseni Nicolas (19 v.)kutsuukin leikillisesti Mandia autistiseksi. Koira helpoimmasta päästä. Ehkä siksi halusinkin vielä säpinää, ettei vaan elämä turhan helpoksi kävisi.

Ja on sitä nyt sitten ollutkin:)) Säpinää!

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Tuota Mindiä kun oikein katsastelin; rakenne on hyvä ravitsemustilanne ok (+Sinulle), ranteet kevyelle koiralle ihan hyvät, takakulmaukset oikeastaan oikein hyvät.
Tuo ilme, katse, siinä on jotain haastavaa, näin ymmärtäisin.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Wau! Kiva kuulla! Tomera tyttö siinä tuijottelee!

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Koira on kaverina ihan omaa luokkaansa. Tänään puhuimme toisesta koirasta perheeseemme. Kääpiömäyräkoira oli miehelläni mielessä, mutta melko pitkä sitoutuminen. Siksi kovasti emmin, vaikka Ansalla, karkkrilleni voisikin olla hyvää seuraa. Fiksu sekin ja tuo metsästyösvaisto onkin meillä ihan muuhun käyttöön tullut. Olen siitä iloinen ja siitä mitä Kalle aiheesta kirjoitti, muokkautuvia ovat koirat niinkuin ihmisetkin.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#6 Järki ja tunteet, kas siinä aisapari, joka käy keskinäistä debattia, ainakin lemmikin hankkimisissa.

Miten helppoa olisikaan elää ja matkustella, jos, jos ja jos...

Noita itsekin pohdin, mutta polte ei sammunut järjen äänellä. Lopulta niin paljon iloa ja toiminnallisuutta tulee elämään, kun rohkaistuu pennun hankintaan.

Olen saanut myös uutta energiaa ja avaan piakkoin yksityisvastaanoton. Kotisivun laadintaa, CV:n tekoa ja paikan etsintää.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Pakko tunnustaa, että vanha ukkokin ajoittain herkistyy, kun muistelee lapsuuden parasta kaveriaan.
Dreeveri Joni oli aina iloisella ja pirteällä mielellä, ja siten sopii edelleenkin esikuvaksi itselleni synkistelyyn taipuvaiselle.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#8 Tosiaan! Koira ei ole vain käyttö- tai näyttelyeläin, vaan myös tunteiden kohde.

Useinhan onnistumme luomaan lemmikkiin läheisemmän vuorovaikutussuhteen kuin konsanaan ihmisiin.

Lapsuudessa rakentuneet, turvalliset kiintymyssuhteet kantavat läpi elämän. Monesti eräs tärkeimmistä voi olla juuri oma lemmikki, joka kantaa lapsen tunteita ja antaa olemassa olollaan hyväksyntää ja rakkautta.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Mindi ei siedä, että lähden asioille ja hän jää kotiin kahden muun nelijalkaisen kanssa.

Jokainen kerta, kun palaan, löydän lätäkön paikasta, joka ei kohdistu asiaan tarkoitetulle sanomalehdelle.

Hän selkeästi protestoi ja mietinkin, miksi!

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Sinänsä elikoiden tunteiden selittäminen on turhaa, mutta selitän kuitenkin: Emäntäänsä ikävöidessään protestoi.
Ennen muinoin maalla vastaavassa tilanteessa kasvatusmenetelmä oli raaka ja brutaali, mutta kerrasta toimiva. Reipas ote syyllisen niskasta, ja kirsun tyrkkäys jätökseen.
Hyvin ikävä kokemus koiruudelle, mutta sen jälkeen pyrkii aina ulos tarpeilleen.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#11 Maalla asuneena muistan tuon brutaalin tavan lähinnä kissojen kohdalla.

Maaseudulla ei puhuttu lemmikeistä, vaan koirista ja kissoista.

Rokotuksia ei ollut, eikä muitakaan välinehienosteluja.

Ilmeisimmin kaupunkimaisissa olosuhteissa niin koirille kuin kissoillekin kehittyy riippuvuussuhde ihmiseen, jonka käyttäytyminen vaikuttaa ja tuottaa vastakäyttäytymistä.

Olisipa tuossa tutkijoille töitä. Etenkin nyt, kun lemmikkikanta on räjähdysmäisesti kasvanut. Lähes jokaisessa kodissa asustaa yksi tai useampi lemmikki. Koirien ja kissojen lisäksi myös lintuja, kaloja, liskoja, sammakoita, rottia jne.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Tuo on se huonoin tapa kasvattaa toista sisäsiistiksi ja kokemukseni mukaan ei rajoittunut (rajoitu?) ainoastaan landelle. Tosiaan niskasta kiinni, kuono jätöksiin ja litsaria persiille.

Ei se ainakaan kissoille "kerrasta" toimi. Ei elukka osaa yhdistää tarpeiden tekemistään siihen pahoinpitelyyn.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #13

Eipä tulisi mieleenikään moinen kohtelu. Mutta, valitettavasti meissä ihmisissä on julmuutta, joka pääsee parhaiten esiin silloin, kun eläin ei toimi ihmisen mielen mukaisesti.

Positiivinen kasvatus on ainoa tapa, jonka eläin oppii ehdollistumisen kautta.

Pelko ja rankaisu on huono 'kasvattaja'.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Jannen kanssa tasan samaa mieltä. Eläin ei tunne syyllisyyttä, ainoastaan, näin tein, sitä seurasi, seuraus kuitenkin välittömästi. Jos eläin on tarpeensa jo tehnyt, ei auta muuta kuin korjata pois. Parempi menetelmä esim koiranpennulla on se, että ymmärtää eläimen elämisen rytmin. Kun pentu herää, joutuin ulos ja tarpeiden tekemisen jälkeen kehut, sama pätee syömisen jälkeen. Positiivinen "koulutus".

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Mindin rytmi toimii. Heti aamulla herättyä menemme ulos ja tarpeet tulevat hyvässä järjestyksessä.

Päivisin pidempää lenkkiä säiden mukaan. Leikkiä koirakavereiden kanssa aidatulla alueella ja leikkiä myös kotioloissa. Naapurustosta on löytynyt samanikäinen noutajan pentu, joka on tosin jo kaksi kertaa Mindin kokoinen, mutta leikki sujuu ongelmitta.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Mindi on oppivainen. Nyt sujuvat sekä istuminen että maahan.

Kiitos tyttäreni opetusten.

Makupalat toimivat myös suojavaatteiden ja valjaiden päällelaittamisessa. Tosin, olen vielä alokas noissa hommissa, mutta onneksi kehityn.

Parasta on, että Matti kissamme myös kasvattaa pentua. On hienoa nähdä, miten ikäkissa (9-v.)suhtautuu pentuun perheen jäsenenä, alun jännityksen jälkeen.

Kissa tarkkailee ja tarjoaa sohvatuolileikkiä. Mindi innostuu, mutta tunnistaa, että kaveri ei ole yhdenvertainen.

Vaistot puhuvat ja hyvä, että kissan kynnet vältetään. On nimittäin yksi varhainen kokemus, joka riitti.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Aikanaan kun markkinoita kiertelin (artikkelina lemmikkieläinherkut), joitain asiakkaita ihmetytti kun sain koiran istumaan ja menemään maahan ilman mitään käskyä, tai merkkiä.
Homma perustui koiran "turhautumiseen"; näin se meni, laitoin kämmenelleni herkkupalan ja käsi koiran kuonon eteen. Kun koira yritti ottaa herkun, suljin käteni mutta jätin sen siihen koiran kuonon eteen. Avasin uudestaan ja koira yritti, sama uudestaan hieman kättä nostaen. Hetken päästä koira istui.
Seuraava vaihe oli kun koira istui, aloin laskea kättäni maata kohti, käsi avoinna, koiran yrittäessä, suljin käteni ja siirsin sitä hieman eteenpäin, hetken päästä koira turhautuneena meni maahan ja sai palkkionsa.
Saman toistaminen sujui, kuten koira olisi aina ko manööverit suorittanut.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Mindi ei ole vielä äänioikeutettu, mutta ehkä tulee aika, jolloin eläimetkin saavat äänensä kuuluviin. Toivottavasti:)

Käyttäjän VirveSikil kuva
Virve Sikilä

Onpa Mindi kaunis, reipas ja oikein sopivassa lihassa oleva pikkuneiti :).

Kiva huomata kommenttiketjussa, että sisäsiisteyden opettamiseen ymmärretään pääsääntöisesti käyttää nykyaikaisia koulutuskeinoja!

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Kiitos, Virve!

Olen havainnoinut Mindin sisäsiisteyden olevan vielä vaiheessa. Minulla on vanhempi parsoni (lähes 11 v.), joka itse pissasi sisälle siihen saakka, kun hänen emonsa poistui koirien taivaaseen. Eli, noin 8 -vuotiaaksi.

Tulee mieleen, että, onko nyt sama tilanne Mindin kohdalla. Hän on vahvasti mustasukkainen ja ikään kuin kostaa vanhemmalle koiralleni jaetun huomion, pissaamisellaan.

Käyttäjän VirveSikil kuva
Virve Sikilä

Hmm, voisit kokeilla sellaista, että aina kun vanhempi koira tulee Mindin luokse niin annat namin molemmille ja rapsutuksia päälle. Näin koira oppii, että saa nameja nimenomaan toisen koiran läsnäollessa, joten siitä tuleekin postiivinen asia.

Tietysti ulkona pitää päästä käymään aina kun on herätty, syöty, leikitty tai oltu yksin. Kun Mindi kyykistyy ulkona pissalle, niin voit sanoa sille pissaa, tai pispis. Näin merkitset käytöksen ja kun toistat sitä joitakin kertoja, koira ymmärtää asiayhteyden. Kun se on ymmärtänyt asian, niin pissareissuista tulee tehokkaita, kun sanot pispis, niin koira kyykistyy tarpeileen. Tämä on hyvä arkielämää helpottava käsky. Rapsutuksia Mindille :).

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#22 Kiitos Virve ohjeista!

Aamutoimet sujuvat nyt jo moitteettomasti. Päivätkin menevät, kun tarkkailen reaktioita. Pihalla Mindi on mielellään, mutta lähiympäristöstä kuuluva haukunta saa ihmetyksen pintaan ja sitten juostaan sisälle kertomaan. Opetellaan vielä tuota poissaoloni reaktioita.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Voisin ehkä olla hieman eri mieltä tuosta "pispis-metodista", miksi puuttua koiran normaaliin kehontoimintoihin ja ikään kuin aktivoida niitä. Ei oikeastaan kuulu koiran käyttäytymisen ymmärtämiseen.
Paljon tärkeämpää on opetella ymmärtämään koiransa seuraavaa toimintaa, ikään kuin ennakoivasti ja sitten toimia sen mukaisesti.
Koiran viettialueet kuitenkin ovat saalisvietti, ravinnonhankkimisvietti, suvunjatkamisvietti (siihen kuuluu hoivavietti), reviirinpuolustamisvietti. Näin yksinkertaista se biologisesti on.
Koira jos ei pääse viettipäämääräänsä, se turhautuu ja syntyy ns sijaiskäyttäytyminen. Sitäkin voi muuten opetuksessa hyödyntää. (kts kommenttini 27.1. klo 0.45)
Paljon olen lukenut Anders Halgrenin kirjoja mutta kun syntyy halgrenismi; ollaan metsässä.
Roberd Mugford esittää myöskin koiran käyttäytymisen selkeästi; kannattaisi lukea "Miksi koira kätkee luun". Kondrad Z Lorenz on aina ollut eräänlainen oppi-isäni.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#23 Kiitos kirjavinkeistä!

Minulla on nyt semmoinen 'paketti koiraa' hallittavissa ja rakastettavissa, että vanhakin jo nuortuu.

On mahtavaa päästä näkemään, miten opit kantavat hedelmää.

Ps. Viikonloppuna toimin kadonneena etsijäkoira Aavalle (saksanpaimenkoira). En voinut estää kyyneleitä, kun koira löysi minut, meni ilmoittamaan löytönsä vastaavalle ja palasi sitten viereeni ilmaisemaan paikkani.

Tuo on mahtavaa ja kunnioitan koirien kouluttajia, jotka jaksavat ja jaksavat treenata.

Käyttäjän VirveSikil kuva
Virve Sikilä

Hei Kalle, palaan vielä tuohon koiralle opetettaviin sanoihin.

Otetaanpa esimerkki juuri tuon pispis-sanan käytöstä: Omistaja on automatkalla koiran kanssa. Matkan kestettyä pitkään tulee kaikille tarve päästä asioille. Kun sitten koira otetaan autosta vieraassa paikassa, joka tarjoaa koiralle valtavasti tietoa, tuulen mukana, ympäristön ääninä ja hajuina. Koira on rauhaton taluttimessa, tempoilee sinne tänne eikä ymmärrä miksi ei lähdetä lenkille. Sen sijaan, että omistaja vain epätoivoisesti odottaa sen pissaavan, hän voi antaa koiralle tutun vihjeen pispis, jonka koira ymmärtää, käy tarpeillaan saa kehun ja päästään jatkamaan matkaa. Voin kertoa, että toimii :).

Yhteinen kieli on tärkeä osa koiran hyvinvointia, se parantaa suhdetta ja lisää koiran turvallisuuden tunnetta.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#24 Sen verran voin kertoa vanhemmasta koirastani, että hän kyllä tottelee, kun sanon, että nyt Mandi pissaa ja toistan pari kertaa. Toimii aina. Näin varsinkin silloin, kun on olevinaan taukopaikoilla kiire ja hajut kiinnostavat koiraa tarpeitaan enemmän.

Käyttäjän VirveSikil kuva
Virve Sikilä

Hienoa, juuri noin se toimii :).

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Virve Sikilä; olen tuhansia kilometrejä tässä maassa ajellut 30-40 rekikoiran kanssa. Kellosta katson, nyt on tauon paikka. Koirat ulos ketjuun, sitten tuommoinen 15 min tauko, itsekkin apulaisen kanssa kahvitellen.
Koirat autoon, jätökset pussiin ja roskikseen. Rekikoirat oppivat tuon nopeasti.
Rekikoiran päivä. Klo 04.00 aamujuotto, koirat 15 min ketjussa, takaisin koppiin ja sitten klo 06.00 aikoihin ulos; 15 min ja kaikki tehneet tarpeensa. Sitten vaan keikkapaikalle ja päivän työt, ajelun välillä pikkuisen läskiä energiaksi.
Yleensä siinä klo 16.00 aikaan majoitukseen, koirat ruokitaan. klo 20.00 aikaan koirat ulos ja tunti ketjuissa ja koppeihin. Aamulla kuvailemani päivä uusiksi kellonaikoineen; nopeasti koirat rytmin oppivat. Meillä oli erittäin harvinaista, että koirat olisivat tehneet tarpeitaan boxiin. Nuoret oppivat vanhemmilta päivärytmin ja se toimi aina.

Käyttäjän VirveSikil kuva
Virve Sikilä

Kiitos kirjoituksestasi, voi että, rekikoiraharrastus on niin upeaa! Itselläni oli malamuutti aijemmin, se veti rekeä, että vähän pääsi hajulle asiasta. Ehkä joskus vielä :). Ja kuten kerroit koirat toimivat hyvin laumassa ja oppivat vanhemmilta yksilöiltä toimintatavat.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

No hupsista.
Olet koiran hankkinut!
Koiran minäkin ottaisin, mutta kun olen jatkuvasti tulossa - menossa, niin en voi. Kissaakaan en voi hankkia (samat perusteet kuin koiralle), mutta onneksi pihapiirissäni käy naapureitten kissat. Pari komiaa kisulia täällä nurkissani pyörinyt on ja hyvin ovat pitäneet kurissa vanhojen ulkorakennusten ongelmat eli hiiret.

Onnea ja menestystä koiran kasvatukseen.
Ei se mikään ihan helppo juttu ole! On mulla muutama koira ollut.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#29 Marjatta, juuri noin!

Hupsista. Olen höpsähtänyt koiriin tai sitten pelokas, että ikäkoiran lähdettyä, oliskin 'persona non grata'.

Koirakävelyilläni tapaan mielenkiintoisia ihmisiä, koirineen.

Tänään, olin kävelyllä, ilman koiriani. Vastaani tuli ikänainen, jolla on newfoundland-rotuinen, uroskoira. Hänen suurin huolensa on juoksuaikaisten narttujen kohtaaminen. Koira kun muuttuu toiseksi, ulvovaksi ja ikävöiväksi.

Keskustelimme ja kuulin hänen tarinansa tyttärestään, jonka koiran hän joutui ottamaan, koska tytär ei enää pystynyt.

Kuulin, miten hänen miehensä kuoli ja heidän yhteinen koiransakin kuoli. Monia menetyksiä.

Nyt, hän lenkkeilee päivittäin pitkiä matkoja koiran kanssa. Ei enää halua luopua, vaikka tytär saattaisi jopa haluta koiransa vuosien jälkeen takaisin.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

Pennun kouluttaminen on oma ruljanssinsa. On vallan ihanaa, jos ja kun semmosen tavoille saa. Tottelevaiseksikin. Surullisinta on koirasta luopuminen. Se, että koira pitää lopettaa jonkun sairauden takia, se on ihan kamalaa, mutta ei sekään helppo juttu ole, jos koira on yön aikana nukkunut pois. Olen kokenut molemmat!

Mutta nauti Sinä koirasta ja kissastas nyt minunkin puolestani!

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #31

Merci, kiitos, Marjatta!

Minä iloitsen tästä mahdollisuudesta ja rakastun jokaiseen hetkeen. Kipua tuottaviin ja onnenkantamoisiin.

Pieni anekdootti tapahtuneesta, joka ihmetyttää.

Olen aina ollut 'more or less' koirille ja kissoille ns. tunnettu.

Muutama päivä sitten, pysähdyin lähikaupalle. Pihalla oli nainen sekarotuisen koiransa kanssa. Koira lähestyi minua, kuin tuntisi. Nainen kummasteli, että, oletteko tuttuja. Totesin lakonisesti, että ehkä entisessä elämässämme, mutta ei tässä ajassa. Naurahdimme ja menin kauppaan.

Näitä tilanteita tulee usein. Eläimet tunnistavat helposti ihmisen, jolla on
tietynlainen 'korona'!

Ihmisetkin aistivat toisen ihmisen kemian, mutta eläimet ovat ehdottomia.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti Vastaus kommenttiin #32

Kyllä. Noin se menee. Samaa olen kokenut!

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Luin tämän blogin ja mietin vähän oman ajan koiriamme, silloin kun asuin kotonamme. Meillä oli aina Suomen pystykorvia, pidimme rodun luonteesta ja ominaisuudesta, hyvä lintukoira. Ulkonäössäkään ei vikaa, joskin koirat ovat aina oma yksilönsä. Kerroit blogissasi koiran "geeneistä", eli kuinka sen luonteesta on tullut mitä se tänään on. Yksi koiristamme, pystykorva, oli toisen "vanhempansa" puolelta Suomen ajokoira ja kävi sitten niin, että siitä ei koskaan tullutkaan lintukoiraa. Se halusi aina ajaa takaa jäniksiä. Tavallista voimakkaampi pystykorva oli keväthangilla hyvä apu. Minä suksilla sen perässä ja se todella veti minua kettingin varassa melkoisella vauhdilla. Pakkoa ei ollut, mutta se teki sitä vapaaehtoisesti, joten mikä siinä oli ollessa. Kunnes tuli se päivä jota ei olisi tarvinnut tulla. Tämä koira yritti käydä juuri taloon otetun kissanpennun kimppuun. Olisiko tappanut vai ei, sitä emme tiedä, mutta aika voimakas hyökkäys oli. Minä itse heittäydyin tuon koiran päälle, jotta kissa varmasti säästyisi, jäisi elävien kirjoihin. Ei niitä enää uskaltanut päästää kontaktiin keskenään, oli valittava. Meillä oli jo toinenkin pystykorva talossa, joten päätös oli selvä. Koira lopetetaan ja kissa jää. Sellaista on elämä, myös surulliselta puoleltaan. Mutta kuusi vuotta on koiralle jo ihmisen iässä mitattuna suunnilleen 42- vuotta.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#36
Koirat ja kissat ovat uaseimmiten hyviä ja toisensa hyväksyviä, kunhan saavat riittävästi aikaa ja huomiota.

Surullista on, että koira joutui luopumaan hengestään kissan takia. Luulen, että kyse on ennemminkin ihmisten kyvystä suostua kahden lajin sopeuttamiseen.

Itse olen ottanut riskin siitä, että vanha kissani joutuu hyväksymään uuden koiratulokkaan.

Alku oli työlästä, mutta nyt kissa on cool! Hän on ymmärtänyt, että tuo 'riiviö' jää meille ja sitä ei karkuun pääse.

Yöt nukumme kaikki samassa sängyssä. Kissa tosin puoliksi valveilla, näin talviaikaan. Kesäisin hän yöpyy ulkona.

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Niin, tämä "tarinani koira" tuli pennusta saakka toimeen toisen talomme kissan kanssa, näillä kahdella ei ollut ongelmia. Mitä tapahtui koirassa sen vanhetessa ja tavatessaan puolustuskyvöttömän kissan, en tiedä. Itse näin korian uteliaisuuden kissaan nähden ja yritin valvoa näiden kahden kohtaamisia, aina kun saattaa tapahtua jotain odottamatonta. Jotkut pitivät sitä liioiteltuna, tyyliin että "anna olla, onhan niiden tultava toimeen keskenään". No sitten koira nuuhkaisi kerran kissaa ja sen korvien välissä tapahtui jotain, se tosiaan kävi fyysiseen hyökkäykseen. Normaalia pystykorvaa vahvempana ja vaarallisempana, joten en ottanut riskiä, vaan taltutin tämän koiramme lattiaan. Teorioita on monta, yksi niistä se, että "tarinani koira" jopa pelkäsi pentuna talomme toista kissaa, joka piti koiran ojennuksessa. Mutta tämä uusi pentu oli liian pieni antamaan minkäänlaista vastusta. Nyt oli aika maksaa "kalavelat" korkojen kanssa. Tämä on vain teoria, voi olla tottakin, sillä koirat muuttuvat vuosien saatossa, myös luonteeltaan. Taloon otettu toinen pystykorva, myös hyvä lintukoira aikanaan, oli tekemisissä tämän kissan kanssa pennusta saakka. Nämä kaksi tulivat aina toimeen keskenään, mitään fyysistä "sanaharkkaa" ei koskaan ollut. Päinvastoin, nämä tukivat toinen toistaan niissä rajoissa kuin ihminen voi asian ymmärtää. Huomattava, että koirien älykkyydessä ja ihmisen taidossa kouluttaa, on myös eronsa. Vielä lopuksi, kirjoitit että nukutte samassa sängyssä lemmikkieläinten kanssa. Minulla ja kissallamme oli tietyt asiat minun makuuasennossani. Se tuli vatsani päälle ja minä sitten silitin "alkulämmöt" kaikella kunnioituksella. Kehräys kertoi kaiken sujuvan mallikkaasti. Sitten avasin peiton ja sinne se meni nukkumaan, peiton alle. Minulla on valokuva isästäni koiran ja kissan kanssa samassa sängyssä. Mikäpä siinä, jos tilaa ja sopua riittää.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #38

#38 Ilkka, kiitos moni-ilmeisestä kirjoituksestasi.

Koirien ja kissojen sopeutuminen on aina mahdollinen. Tosin se vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä, mutta lopuksi rakentuu aina kahden lajin väliseksi ystävyydeksi.

Koira luonnollisesti pyrkii olemaan määräävä tekijä, mutta kissat useimmiten ovat johtajia.

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi Vastaus kommenttiin #39

Unohdin laittaa vastaukseni oikealla tavalla, "vastaa" kohtaan.

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Kiitos sinunkin ymmärtävistä kommenteista. Vähän "varastin" palstatilaasi, bliogiasi, sen alkuperäisestä tarkoituksesta. Mutta halusin kertoa koirastamme, joka oli ulkonäöltään pystykorva, mutta luonteeltaan ajokoira, ne geenit. Pystykorva on suomalaisen koiranjalostuksen huippu, sanotaan, mutta meidän "kissahyökkääjämme" ei aivan tuota huippua saavuttanut. Sinun koirallesi ja eläinharrastuksellesi toivon hyvää ja onnellista jatkoa. Jokaisella rodulla on tarkoituksensa, jokaisen pitää pitää valitsemastaan huoli (huomaa tökerö kirjoitusvirhe). Emme mekään olisi vielä luopuneet tästä vanhemmasta koirastamme, mutta sen käytös kissaa kohtaan muuttui arvaamattomaksi. Järven toisella puolen oli toisenlainen tapaus, 12- vuotias koira 80- vuotiaalla miehellä. Hän ei olisi millään halunnut luopua koirastaan. Monen mielestä se oli kuitenkin jo liikaa, sillä koiran näkö ja muut aistit olivat todella huonot. Lopulta tässäkin asiassa järjen oli voitettava. Loppuun linkki pystykorvan historiaan, löytyy myös tieto eliniän pituudesta. Kun menee hyvin, on koiralla elinikä 12-14 ihmisen vuotta. Kerroin on koiralla suunnilleen 7 ja kissalla 5, joten vanhan miehen koira oli suunnilleen saman ikäinen kuin hän itse. Linkki taulukkoon, eri rotuja tämä ei huomioi. https://www.netikka.net/mpeltonen/muut/koiranika.htm https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenpystykorva ja kolmas linkki myös https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/suomessa-on-vii...

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#40 No hätä! Täällä olemme hyvin sopuisia:)

Kiitos toivotuksesta hyvään, sitä tarvitaan. Aina ei kaikki mene niin Stormsössä! Eläimet ovat kuitenkin pohjimmaltaan 'villejä' ja monilla voi olla luonnevikoja. Myös kasvattajan rooli on tärkeä.

Kissakin on peto niin halutessaan. Kissa pystyy hyvinkin takemään pahaa jälkeä myös koiralle, jos se raivostuu ja puolustautuu.

Nauttikaamme siis lemmikkiemme tuomasta hyvästä! Sitä ihminen tarvitsee.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset