MirjamiParant1

Koiran elämää Suomessa!

  • Nuori ja venhempi nauttivat auringosta!
    Nuori ja venhempi nauttivat auringosta!

Minusta tuli koiran omistaja myöhään. Lapsuusperheessäni oli yksi koira, suomen pystykorva, Rippe! Hänestä muistoni ovat hienot, mutta lopulta itkettävät.

Upea koira, joka rakasti meitä lapsia kuin omiaan. Kun jouduin jättämään lapsuuskotini, Rippekin oli jätettävä. 

Myöhemmin kuulin, että poika oli haavoittunut moottorisahan terään juostuaan. Siitä hän toipui, mutta karmein viesti tuli lopulta, että Rippe jouduttiin lopettamaan, hänen  suussaan olleen luun takia. Luulivat, että suu oli mennyt paikoiltaan, kunnes Ripen kuolinsyy ei ollut paikoiltaan mennyt suun luu, vaan, hampasiin tarttunut luu.

Rippe, jos vielä olet jossain, pyydän anteeksi ymmärtämättömen käytöstä.

Ensimmäisen koirani ostin työkollegani innostamana. Hänellä oli englannin vinttikoira, grey, joka kävi juoksukilpailuissa. 

Kollegani suosituksesta, kävimme perheeni kanssa katsomassa greyn pentuja, jotka olivat mahdollisia juoksijalupauksia. Ja ihastuimme välittömästi pieneen, vauhdikkaaseen, josta tuli perheemme suuri ilo - Etoilé Polaire, alias Eppu.

Epusta tuli huippuratajuoksija, joka piti Tampereen Kaupin radan ennätystä nimissään vuosia.

- - -

Koiran elämä on lyhyt, ihmisikään nähden.

Koirista on tullut ihmisten pahanolon poistajia, mutta myös voitontavoittelijoiden välikappaleita.

- - -

Maat, joissa englanninvinttikoirat juoksevat omistajilleen rahaa, yli-ikäisinä hylätään kadulle.

- - - 

Suomessa vinttikoiratkin ovat lemmikkejä, eivät rahantuojia. 

- - -

Nykyiset parsonrussellinterrierini ovat mitä suurimmassa määrin hoidokkeja, joiden hyvinvoinnin eteen teen enemmän, kuin he itse ymmärtävät. Tosin, osaavat he jo vaatia, ainakin jos kyse on hieronnasta. 

- - -

Poliisikoira Jekku, on parsoni ja hyvin toimiva rahakätköjen ja huumeiden etsinnässä.

- - -

Nuori parsonini, Tallitontun Ines alias Mindi, tarvitsee haasteita. Pelkkä lemmikkinä olo ei ole hänelle hyväksi.

- - - 

Tänään Mindi täyttää 11 kk.  Tytössä on poweria moneen.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Minä pidän koirista, kunhan ne ovat jonkun toisen. Sain lapsena liian vaikean koiran, joka jätettiin käytännössä täysin vastuulleni. Aikuiset eivät osallistuneet koirankasvatukseen millään lailla, ja jokainen voi päätellä miten käy, kun pikkutyttö yksin kasvattaa schäferin ja siperian huskyn sekoitusta.

Tarina päättyi lopulta hyvin, ja koira pääsi maalle kunnollisen isännän koulutukseen. Näin koiran myöhemmin, joten kyse ei ollut sadusta, jota kerrotaan lapsille, kun rakas lemmikki on tapettu.

Tämä kokemus kuitenkin vei itseluottamukseni, enkä ota koiraa itselleni. En ole alkuunkaan varma siitä, että osaisin kouluttaa koiran oikein. Ja huonosti koulutetut koirat ovat kauheita.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Sari, kerrot tärkeän ja oikeastaan välttämättömän tarinan koiran vastuunottamisen merkityksestä.

Hienoa, että koira sai hyvän kasvattajan ja kodin.

Lapsi, joka haluaa koiran, on ihastunut suloisiin pentuihin, mutta kyvytön vastaamaan kasvaneen koiran vaatimuksista,

Koirat ovat luonnostaan villejä, vaikkakin kesyjä. Villi peto heistä saattaa nousta tilanteissa, jolloin vastapuolella on uhka.

Siksi, lapsille ei pidä koskaan antaa vastuuta koirien ulkoilutuksesta.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Minä en ainakaan muista, että olisin erityisesti inunnut koiraa itselleni. Koiran hankinta oli isäpuoleni kapakassa saatu päähänpisto. Tuohon aikaan ei eläinten oikeuksia tiedostettu kuten nykyään, ja sekarotuisia koiria annettiin ilmaiseksi sen kummemmin taustoja tarkistamatta.

Tuohon aikaan huonosti koulutetuilla ihmisillä oli myös se käsitys, että jos koira synnyttää sekarotuiset pennut, myös seuraava pentue voi olla sekarotuinen, ja tämä luonnollisesti vaikutti ihmisten asenteisiin.

Äidilläni ei ollut järkeä päässä, ja koira ilmestyi kotiini. Aina kun isäpuoli jutteli kapakassa ihmisten kanssa, koira oli hänen paras kaverinsa. Todellisuudessa koira jäi täysin minun vastuulleni. Olin tuohon aikaan n. 11-12-vuotias.

Miten moni aikuinen nykyisin uskaltaisi ottaa edes itse kasvattaakseen schäferin ja huskyn sekoituksen?

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #3

#3 Sari, kokemasi on ollut kohtuutonta. En ota kantaa, miten isäpuolesi on ymmärtänyt koiran hankinnasta, mutta syyllinen lapsi ei koskaan ole.

Koirat eivät ole pahoja, eivätkä ole syyllisiä ihmisten kyvyttömyydestä olla vastuussa.

Schäverit ja huskyt vaativat oikeaoppisen koulutuksen.

Usein näkee koirilleen räyhäävät ihmiset. Tänään viimeksi, schäveriä kaulapannassa repivän miehen, joka oli täysin kyvytön ison koiran hallitsijaksi. Olin jo vähällä puuttua ja ilmoittaa eläinsuojeluun.

Koira oppii vain positiivisen kautta, palkitsemalla.

Käyttäjän yklaine kuva
Yrjö Laine

Minullakin on ollut vuosikymmenten aikana monenlaisia koiria. Sekarotuisia sekä puhtaita ja kaikkien kanssa olen tullut ongelmitta toimeen. Tällähetkellä meillä on kolme karvakuonoa. Suomen Lapinkoira 10v. pihakoirana, schäfer 10v. talon turva sekä jackrusselli 8kk. Elikkä monenlaista kokemusta koirista on tullut kerättyä. Tämä uusin tulokas on erittäin ystävällinen ja oppivainen, mutta yksi ongelma sen kanssa on. Käveltäessä yleisellä tiellä se haluaa hirmuisen rähinän kanssa päästä kaikkien autojen, mopojen ja polkupyörien perään. Koira menee aivan toiseen moodiin, ei kuule ei näe mitään muuta ja rauhoittuu sitten ajan kanssa kunnes tulee uusi kohde. Nyt näyttää siltä, ettei omat taidot riittä asian korjaamiseksi. Olen pitänyt herkkupalaa (nakkia) kämmenen sisällä, jotta koiralla olisi hetken muuta puuhaa. Tämä toimii kyllä, mutta vaikka toistoja on näin kymmenittäin, niin käytös ei vain tunnu muuttuvan. Lieneekö metsästysvaisto niin voimakas, mikä aiheittaa moisen reaktion. Olisiko Sinulla Mirjami vinkkiä tämän asian korjaamiseksi?

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#5 Hei Yrjö, kiitos kysymyksestäsi!

Minulla on nyt kolmas parsoni. Tämä nuorin on ärhäkkä, mutta ei autoille, mopoille tai polkupyörille, vaan pihamme ohi kulkeville.

Myöskin, jos ohikulkeva koira aloittaa haukun, koirani hermostuu ja vastaa samalla mitalla. Usein silloin pysähdyn, otan koiran lähelleni ja rauhoittelen. Nami annetaan vasta sitten, kun koira on rauhoittunut. Eli, silloin koira ehdollistuu turvallisuuden kokemukselle.

Koira on yleensä hermostunut silloin, jos hän kokee olonsa turvattomaksi. Myös tietyt äänet ja nopea liike voivat olla pelottavia.

Ja se nami on Pedigree TastyBites! Mikään muu ei kelpaa.

Terrierit ovat siitä omanlaisiaan, että heidän kanssaan vaaditaan pitkäjänteistä opettelua.

Eli, toistoja tarvitaan paljon ja namia on oltava taskussa riittävästi. Koira oppii jo siitä, kun käden vie taskuun, että pian tulee palkinto - ei rähjäämisestä, vaan rauhoittumisesta.

Näin itse toimin, mutta onhan terriereissä myös luonne-eroja, jotka taas oppii tuntemaan pidemmän ajan kanssa.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Minulle nuo koirat ovat olleet melkoisen paljon myöskin "työkavereita". Ensimmäinen metsästyskoirani oli ns kyläkoira mutta armottoman hyvä metsäkoira. Siihen aikaan kun oravannahasta sai rahaa; Jeppe haukkui oravia siihen tahtiin, että kun olin ampunut oravan ja tuskin kerinnyt nahkomaan sen ja kääräisemään sanomalehteen, Jeppe jo haukkui uutta. Sain useamman vuoden oravanmetsästyksellä paremman palkan kuin normaali työmies kuukaudessa. Lintupaistejakin Jepen kanssa saimme ihan mukavasti.
Varusmiespalvelukseni meni pitkälti sotakoirien parissa. Sitten tuli tauko, vaikka olihan minulla tietenkin koira.
Sitten tuli kausi, jolloin koulutin palveluskoirille koetuloksia ihan ammatikseni. Sama koski vartiokoiria, se koetulos.
Sitten tuli tämä rekikoirakausi, koiria oli 40-45 ja koiravaljakkobisneksellä eleltiin, siis varsin koiramaista elämää.
Myöhemmin aloin kauppiasuran myymällä toreilla ja markkinoilla koiratarvikkeita ja kaikenlaisia herkkuja, myöskin itse kalastamaani ja valmistamaani kalatuoterepertuaaria; olinhan silloin jo ammattikalastaja ja myöhemmin ns kaupallinen kalastaja. Kaupallinen kalastaja olen vieläkin ja koirakin on, Moka, varsinainen persoona, nyt jo tosin vanhuuden kuuro, 14v.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#7 On kyllä mahtavaa, miten koira oppii tottelemaan ja kunnioittamaan sääntöjä!

Toisaalta oppimiseen tarvitaan myös vahva johtaja! Itse olen väliin lepsu ja se harmittaa. Mutta onneksi näiden kanssa pärjää.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Oikeastaan se koirien opettaminen "pöytätavoille", ei se niinkään vaikeata ole, pitää vain olla johdonmukainen, mikä kiellettyä, se on aina kiellettyä, vaikka se kärsivällisyyttä vaatiikin.
Niin ja se kupilla kopsauttaminen, se ei ole rankaisemista vaan se on huomautus.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset