MirjamiParant1

Mindin oppiajat!

  • Koirapuiston agilitytasanteella
    Koirapuiston agilitytasanteella

Kuvilla voidaan todistaa, miten mahtava meidän pentumme on. Kuvat ovat kuitenkin vain osa totuutta.

Koiranpennun matka aikuisuuteen on pitkä. Pidempi kuin vuosi tai kaksi.

Koira on yhä villieläin, joka ihmisen kanssa eläessään on jo oppinut tapoja, mutta ei kuitenkaan, koskaan kadota  mitokondriossa sijaitsevaa perimäänsä.

Mindi on hyvinkäyttäytyvä, kiltti, mutta joskus myös isoille alistuva.

Mindin mentaali on kuitenkin raju puolustautuja.

Ennalta tuntemattomien koirien kohtaaminen tuottaa edellen hankaluutta.

Alkuun koira kuulostelee, heiluttaa häntäänsä. Jos vastapuolelta tulee ärhentelyä, Mindi hermostuu, menettää kiltin koiran kunniansa ja ottaa tappajan roolin.

- - -

Yleensä olen cool, mutta välillä on rankkaa rauhoitella ylireagoivaa.

Mindi on ensimmäinen koirani, jolla on tuo villin luonnon reaktio lähestyvään uhkaan.

- - -

On siis hyvä muistaa, että koirat tai erityisesti pennut, eivät ole leikkikaluja, vaan edelleen villin luonnon

degeroituneita jälkeläisiä, joilla lähimuistissa on uhilta puolustautuminen ja omiensa suojelu.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Kovin on suloisen näköinen tuo sinun
"villipetosi".

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Elle, thanks!

Kyllä se osaa sulostuttaa monellakin tavalla. Mutta, sieltä löytyy myös se alkukantaisuus, jonka 'poiskasvattaminen' ei välttämättä onnistu. Eikä tarvitsekaan, mutta onneksi positiivisuus puree tuohonkin lajiin hienosti.

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Komea koira, täytyy myöntää. Juuri tässä hetkessä minulla ei kuitenkaan ole asiaan vielä asiaa, on vaikeuksia saada kirjautuminen tänne kuntoon. Otan Googlen veks ja yritän vain salasanan kautta välttää vaikeudet joita on ilmaantunut. Palaan asiaan myöhemmin.

Mutta kuten jo aiemmin todettu, lapsuuden kodissani oli monta koiraa. Asuttiin maaseudulla ja suosimme Suomen pystykorvaa. Se vain jotenkin sopi siihen kaikkeen ympärillä olevaan ja niiden koko sekä luonne ol taattuu laatuu. Terveisin "mä" ( ei pohojosen murretta tuo edellinen ).

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#3 Kiitos, Ilkka!

Koira on minulle ystävä ja lähimmäinen. Rodulla ei sinänsä merkitystä.

Lapsuuden perheessämme oli suomenpystykorvakoira, jonka muisteleminen saa vieläkin silmäni kostumaan. Rippe piti huolta meistä lapsista ja iloitsi yhdessäolostamme.

Kun jouduin kotoani lähtemään, Ripelle kävi huonosti. Se oli juossut moottorisahan terään ja vertavuotavana pääsi kotiin. Onneksi oli vielä järkeviä sisaruksia paikalla, jotka hoitivat Ripen haavan.

Siitä selvittiin, mutta seuraava tilanne aiheutti ongelman.

Koira olit tullut kotiin, suu aukinaisena. Sen hampaisiin oli jäänyt luunkappale, jota ei itse saanut irti. Veljeni oli ampunut pojan, tutkimatta tarkemmin, mistä oli kyse. Ikinä en anna anteeksi moukkamaisuutta.

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Vastaan tähän erikseen, että ei mene aivan yksinpuheluksi omista kokemuksista perheessämme. Täytyy sanoa, että oli aika ripeää toimintaa veljeltäsi. En tunne häntä, mutta niin koirat kuin ihmiset, kaikki me olemme persoonia ja hieman erilaisia. Jospa se oli jonkinlainen paniikki kun hän joutui katsomaan sellaista minkä siinä hetkessä sitten näki.

Meillä vaikeutena oli aina se, että pätevä eläinlääkäri oli 100-km
päässä, ei sen lähempänä. Silloin jouduttiin jo naapurikunnan
puolelle saakka. Jos muistan oikein, tuo penikkataudin uhri eli aikana, jolloin meillä ei ollut vielä omaa autoa, myöhemmin kyllä.
Ei mikään hyvä selitys, mutta totuus kuitenkin.

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Juttelin eilen näistä koira-asioista erään naisen kanssa. Meidän perheemme pahin oli se kun yksi pystykorva sairastui ns."penikkatautiin" ja takajalat pettivät alta. Sen niin vetoava katse, "auttakaa minua, älkää jättäkö". Se oli sitten aseen vuoro puhua, ei voinut mitään.

Toivottavasti koirillekin on oma Taivaansa ja toivottavasti hän antoi meille anteeksi. Vika oli toki oman perheemmekin kun jätimme rokottamatta tämän lähtijän, mutta silloin kun se tapahtui, oli jo liian myöhäistä. Turhia syytöksiä ja syyllisyyttä kantamatta, otimme opiksemme. Odotimme kauan ennen seuraavan koiran hankkimista, jotta riski pienenisi olemattomiin. Siinä teimme oikein, asia ei toistunut enää.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#5 Ilkka, sairastumiset voivat olla seurausta, mistä tahansa. Rokottaminenkaan ei aina ole se pelastus.

Itsensä syyllistäminen on hyvin yleistä. En vieläkään pysty puhumaan italian vinttikoirani kohtalosta. Hän kuoli syliini.

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Niin, kiitos "hyvästä sanomasta". Jokaisen aika on joskus jollain tavalla, jos ei muuten niin ikä tekee tehtävänsä. Kotikylämme järven toisella puolen asui vanha mies jolle vaimo ja koira olivat tärkeitä, muitakaan unohtamatta. Vaimo lähti heistä ensin ikänsä sanelemana.

Koira eli yli kymmeneen ikävuoteen, muistan että jotain 14- vuotta ihmisen iässä. Sitten se alkoi olla jo aisteiltaan todella huonossa kunnossa. Mies ei olisi halunnut luopua ystävästään, mutta hänen lähellään olevat puhuivat miehelle järkeä minkä osasivat. Koira kärsi enemmän iästään kuin nautti elämästään. Lopulta se lopetettiin, niin katsottiin parhaaksi.

Mutta terve ja elävä koira on aina tärkeä osa elämää. Minulla ei lemmikkejä ole koska asun yksiön kolmannessa kerroksessa yksin. Pidän niin kissoista kuin koirista, mutta rodun kanssa saa aina miettiä kaksi kertaa, että hallitsenko niiden salatut luonteen piirteet. Suosikkeja kuvien perusteella on, kuten esim. Skotlannin paimenkoira, tuo TV-sarjan mukaan Lassie-koiraksi ristitty kumppani.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset